4. lokakuuta 2020

Ensimmäinen kerta muskarissa ja perhekerhossa

Haluan omistaa meidän ensimmäiselle muskari- ja perhekerhokäynnille ihan oman postauksensa. Lähinnä siksi, että se oli mulle tosi iso saavutus. Mulle kun ei ole mitenkään luontaista mennä isoon tuntemattomaan ryhmään. Varsinkin ajatus jostain ringissä istumisesta kauhistutti jo etukäteen ja mietin vain mielessäni, kuinkahan hirveitä esittäytymisleikkejäkin tällaisissa pidetään. Koronakin oli tuonut osansa, sillä näihin kerhoihin piti ilmoittautua etukäteen, mikä teki hommasta astetta hankalampaa. Ei voisi vain marssia paikalle, kuten normaalisti. En oikein tykkää lyödä lukkoon jo edellisenä päivänä tällaisia käyntejä, kun ei yhtään tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Menisin mieluummin aina päivän fiiliksen mukaan.

Vauvan takia kuitenkin päätin, että nyt on aika unohtaa omat (typerät) pelot ja varata meille paikka. Hän selvästi alkaa jo nauttia, kun saa katsella muita lapsia ja niitä ei meidän lähipiirissä ole. Eikä lähipuistoissa. Vaihtoehtoja ei siis ollut. Onnistuinkin sitten varaamaan meille paikan seurakunnan ilmaiseen muskariin seuraavalle päivälle. Muskari kesti noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli vielä tunti aikaa oleskella vapaasti muiden kanssa: kahvitella, leikkiä ja syödä.




Muskari alkoi meille hyvään aikaan. Herätin vauvan uniltaan, kuten aina aamupäivisin, vaihdettiin vaippa ja sitten jo lähdettiin. Mua jännitti melko paljon, mutta jotenkin se, että sai mennä vauvan kanssa yhdessä, helpotti hieman. Huomio kun on kaikilla aika usein vauvoissa, ei heidän vahemmissaan. Paikalla oli meidän lisäksi vain neljä muuta lasta (harmillisen vähän). Muut vanhemmat siinä jotain jutustelivat alkuun, itse lähinnä tyydyin hymyilemään ja juttelemaan pojalle. Tuntui vähän kiusalliselta vain odottaa, kun porukkaa oli niin kamalan vähän. Onneksi pian aloitettiin muskari, niin pääsin osin eroon tästä kiusallisuudesta. Toki siinä alkuun piti vielä kertoa omat nimet ja myöhemmin laulaa ne mukaan yhteen lauluun, mutta selvittiin siitäkin.

Vauva aluksi vain ihmetteli vieressäni koko tilannetta ja muita ihmisiä. Pian hän alkoi kuitenkin lämmetä asialle ja kulki peppukiidollaan tutkimaan asioita. Soittimilla hän tykkäsi heilutella myös, mutta muuten koen, ettei hän varsinaisesti nauttinut tai ymmärtänyt mitään muskarista, vaan enemmän tilanteesta itsessään: ihmisistä ja uudesta paikasta. Muskari oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että oli helppo mennä paikalle jonkin yhteisen asian äärelle ja siitä vasta sen jälkeen vapautua leikkimään. Ehti rauhassa tottua ja vähän "tutustua" muihin. Tosin muskari oli mielestäni liian pitkä alle vuoden ikäiselle, mutta ymmärrän tämän, koska ikärajoitusta ei ollut.

Muskarin jälkeen leikimme hetken ja samalla tuli vaihdettua ekat sanat toisen äidin kanssa. Hänen kanssaan juteltiin myöhemmin vähän enemmänkin, mikä oli jotenkin ihanan luontevaa. Jonkun kanssa vain sillä tavalla kolahtaa, että juttu luistaa. :D Vauva teki myös tuttavuutta muihin lapsiin. Välillä meni kohti ja katseli, välillä yritti kopauttaa lelulla päähän ja viedä leluja käsistä. Itselleni olikin tärkeää olla vauvan lähellä ja ohjata häntä, vaikka hän vielä pieni onkin. Mielestäni ei ole ok, että alle vuodenkaan ikäinen vie esimerkiksi leluja toisilta. Kielsin siis aina, kun näin meinasi käydä ja ohjasin vauvaa ottamaan vapaan lelun.

Hämmennyin kyllä, kun erään toisen lapsen äiti istui etäämmällä ja antoi tämän puolestaan viedä leluja meidän pojan käsistä. En oikein tiedä, miten siinä tilanteessa olisi pitänyt reagoida. Opetan omalle pojalle, että hän ei saa viedä leluja toisilta, mutta että hänen pitää kuitenkin antaa omansa? Vaikea tilanne, kun haluaisin myös tietyllä tapaa opettaa pitämään puolensa, mutta en mä oikein tohdi alkaa toisen vauvalta repiä lelua takaisin, jos ei tämän vanhempi itse asiaan puutu. Mutta pieniähän nämä nyt vielä on. Eiköhän tärkeintä ole ohjata omaa lasta "hyvän käytöksen" suuntaan. Ehtii sitä sitten myöhemmin opettamaan oman asiansa puolustamista. Yritän olla tekemättä kärpäsestä härkästä. :D

Söimme perhekerhon aikana myös lounaan ja sen jälkeen palasimme kotiin. Kokemus oli jännittävä ja kiusallinen, mutta myös mukava ja antoisa. Toisaalta myös yllätyin, miten rohkeasti vauva kerhossa touhusi ja tutki. Oletin hänen liimautuvan kylkeeni, mutta hän uskalsikin lähteä viereltäni hyvin pois, kun välillä vain tsekkasi, että olin yhä paikallani. Hän jäi jopa hetkeksi yksin lattialle leikkimään, kun lämmitin hänen ruokaansa, ja hymyili vain toiselle äidille, joka hänelle tällöin jutteli. Mukavaa nähdä, ettei meidän koronaeristäytyminen ole aiheuttanut isompaa haittaa pojan sosiaalisuudelle.

Ensi viikolla sitten taas uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti