4. huhtikuuta 2020

Kuulumisia: Onko tämäkin jokin vaihe?

Haluaisin kirjoittaa blogiin vaikka ja mistä. Mulla on kamalasti ideoita ja ajatuksia, mutten vaan saa tekstejä valmiiksi. Siitä voidaan kiittää meidän tämän hetken vauva-arjen kummallisuutta. Kyse ei ole siitä, etteikö mulla olisi aikaa. Kyse on siitä, että asiat ja tilanteet muuttuu tällä hetkellä koko ajan. En saa tekstejä yleensäkään valmiiksi yhdeltä istumalta, mutta yleensä niiden muokkaus onnistuu silti hiljalleen. Nyt kuitenkaan ei. Jo päivän jälkeen palatessani keskeneräiseen tekstiin, mietin, että mitä ihmettä olen kirjottanut - eihän se asia nyt noin ole.

Olen esimerkiksi yrittänyt kirjoittaa imetyksestä jo kaksi viikkoa. Aloitin sillä näkökulmalla, että kirjoittaisin meidän koko imetysmatkasta tähän asti. Seuraavaksi kun jatkoin postausta, lisäsin sinne pari juttua sen hetkisestä rintaraivaritilanteesta. Pian olinkin parin jutun sijaan kirjoittanut muutaman kappaleen ja vaihdoin samalla näkökulmaksi juuri tämän hetken imetystilanteen. Kun taas seuraavaksi muutaman päivän päästä palasin tekstin pariin, ei sekään näkökulma enää toiminut. Eihän se imetys nyt noin hankalaa ole! Kirjoitinko tosiaan, että olisin valmis jo lopettamaan koko imetyksen? En missään nimessä!



Toinen mistä haluaisin kirjoittaa, on meidän illoista: miten nukahtaminen tällä hetkellä sujuu. Niissä on nimittäin tapahtunut edistystä. Mutten vain osaa pukea tätä edistystä sanoiksi, kun kuitenkaan illat ei mene täysin kivuttomasti vieläkään. Nukutustavatkin vähän vaihtelee, vaikka juuri kuvittelin, että ne ei enää vaihtele. Esimerkiksi tänään kirjoittaisin, kuinka illat sujuvat jo pääsääntöisesti ihan loistavasti (johtuen eilisestä supermahtavasta illasta), mutta jos olisin kirjoittanut tekstin toissapäiväisen huutoillan jälkeen, olisin luultavasti kertonut, kuinka näitä huonoja iltoja vaan yhä riittää, vaikka mitä tekisi.

Myös vauvan tunnetilat heilahtelevat tällä hetkellä tosi paljon. Koskaan ei voi tietää, millä jalalla hän milloinkin herää. Välillä hän on erityisen aurinkoinen ja hyvällä tuulella, kuten tänä aamuna. Ja välillä hän taas kitisee koko hereilläoloaikansa, kun missään ei ole hyvä. Tämä tietysti menee sen piikkiin, että hän on vauva. Vauvat tekevät niin. Kiinteiden aloitus on myös saanut aikaan vatsavaivoja. Ei pahoja, mutta pientä kärttyisyyttä ja itkuisuutta sekä selvästi lisääntynyttä pulauttelua.

Yötilanne

Yöt on myös yhtä hulinaa, on olleet jo aika pitkään. Heräämme kahden tunnin välein alkuyöstä ja loppuyöstä tunnin välein. Vauva syö öisin kahden tunnin välein, muu ei kelpaa nukahtamisen avuksi kuin maito. Lisäksi syömisten välissä hän nukkuessaan ähisee, heiluu ja kitisee. Tässä on jo mietitty jopa vellin aloitusta, jos kyse on vain siitä, että hänellä on nälkä. Sitä ei kuitenkaan enää nykyään suositella. Ajateltiin nyt siis odottaa, josko kyse olisi kuitenkin vain neljän kuukauden hulinoista ja tämä menisi itsellään ohitse. En kuitenkaan haluaisi riskeerata imetystä entisestään.

Laiskiainen hyökkäsi kimppuun!


Ollaan myös luopumassa Swaddle Upista. Aloin huomaamaan, että vauva haluaa jalat usein vapaiksi. Hän myös tarvitsee iltaisin nukkumaan mennessä hetken, jolloin kädet on vapaana, mikä on Swaddle Upin kanssa kurjaa, kun sitten hän on puolialasti nukkumaan mennessä. Toimiva vieroitustapa on ollut, että puetaan pojalle pyjama ja laitetaan hänet sitten makaamaan avoimen Swaddle Upin päälle. Hän saa hetken siinä tutkailla käsiään ja syödä sormiaan ja väsymyksen ilmaantuessa, laitetaan pelkät kädet pussin sisään. Ekalla yöimetyksellä otan sitten pussin kokonaan pois. Ehkä kohta voitaisiin luopua siitä nukahtamistilanteessakin, mutta ainakin toistaiseksi sitä vielä selvästi tarvitaan.

Ihanat päivät

Kaikkiaan haluan kuitenkin todeta, että nautin meidän päivistä. Niistä monista hyvistä hetkistä! Vaikka mua väsyttääkin, päivisin sen saa jotenkin sysättyä sivuun. Useimmiten ainakin. Vauva on alkanut myös ihanasti nauramaan ääneen useammin. Hän hymyilee paljon ja tykkää, kun hänelle juttelee tai vaikkapa lukee kirjoja. Erilaiset vuorovaikutusleikitkin on alkaneet hiljalleen upota. Ainoa mitä huomaan jo kaipaavani, on kodin ulkopuolinen elämä. Me ei ennen eristäytymistäkään kauheasti käyty missään, mutta ihan jo se kerta tai kaksi viikkoon tehty kirppis- tai kauppakeskuskiertely tai vierailu isovanhemmille toi edes jotain erilaista sisältöä päiviin. Harmittaa myös, ettei vauva juuri näe muita ihmisiä, varsinkin kun on juuri pahimmassa vierastusvaiheessa.

Piristystä päiviin tuo myös ihanat keväiset ilmat ja meidän jokapäiväinen ulkokävelylenkki. Siitä on tullut ihana tapa. Kävellään noin 40 minuuttia eli sen ajan, kun vauva liikkuvissa vaunuissa nukkuu. Kuuntelen samalla podcasteja, yleensä Hei Baby -podcastia, jonka löysin ihan vastikään. Se on kaikinpuolin ollut ihana ja niin samaistuttava! Olen itse asiassa aikeissa kirjoittaa siitä(kin) postausta. Mulle tulee nimittäin usein kuunnellessa sellainen "no niinpä, noin se just on!" -fiilis ja haluaisin kommentoida sitä enemmänkin jollekin. Ajattelinkin siksi laittaa ajatuksia tänne ylös, kunhan vain ehdin. Postauksia kun on tosiaan luonnoksissa jo 12...

Tästä tuli nyt hirveän pitkä sillisalaatti. Mutta sitähän tämä arki nyt on muutenkin ollut. :D Pahoittelen myös, jos tässä tekstissä on tavallista enemmän virheitä. Lykkään sen nyt julkaisuun normaalia nopeammin, jottei tämäkin jää vain luonnokseksi.

6 kommenttia:

  1. Mä oon tykännyt kanssa kuunnella tota podcastia ja just mietin eilen kuin virkkailin, että pitäis alkaa kuuntelemaan enemmän podcastejä ja äänikirjoja. Ne on niin ihania!

    Muuten sun postaus kuulostaa jotenkin niin elämältä. Niinhän se on että asiat muuttuu jatkuvasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä "löysin" podcastit yleensäkin ihan vastikään, pitäisi myös etsiä lisää vauva- tai perheaiheisia. :) Ja noinhan se juuri on!

      Poista
  2. Ajatukset muuttuu jatkuvasti. Lapsen kehitys on niin nopeaa, että voi vain arvailla, mitä lapsen päässä tapahtuu :>

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanan tutulta. Itselleni kaikkein suurin haaste vauvan kanssa on eräänlaisen jatkuvan epävarmuuden hyväksyminen. Eli juuri tuo tilanne kun on pari päivää päässyt vihdoin jyvälle senhetkisestä aikataulusta, rutiineista ja lohdutustavoista, ja sitten seuraavana päivänä mikään ei mene kuten on ennakoinut. Oletin, että siedän sitä paremmin kun on jo useampi lapsi, mutta silti joka kerta kun vauva laittaa oman aikataulunsa päälaelleen, mua korpeaa, koska se muuttaa koko perheen tekemisen. Tämä on korostunut nyt korona-aikana, erityisesti kun vauva päätti luopua parvekkeella nukkumisesta ja joudutaan lähtemään ulos joka unille, on sää mikä tahansa. Lisäksi hän on nyt siirtymässä kaksista unista yksiin eikä kumpikaan vaihtoehto oikein ole hyvä tällä hetkellä. Eli joka päivä hän on kärttyinen ja väsynyt jolloin myös illan nukkumaanmeno on häiriintynyt. Onneksi nukkumaanmenosta ei ole enää pitkä aika aamun ensimmäiseen aamukahviin, joka yleensä tuntuu kultaakin arvokkaammalta. :)

    -Jenni-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuva epävarmuus kuvaa kyllä tätä hyvin. Varsinkin, jos itse on rutiinien ystävä, on tämä tietynlainen rutiinittomuus välillä hankalaa sietää. Kuulostaa kyllä rankalta, kun miettii, että lapsia olisi useampikin ja sit vielä noi "huonot" päiväunet! Tsemppiä arjen keskelle, toivottavasti edes tästä koronasta pian jo päästäisiin.

      Poista