No niin. Sieltä se sitten tuli. Vauvakuume. Rakas jo olemassa oleva mussukkamme on vasta viisi kuukautta ja poden jo vauvakuumetta. Mun on pakko sanoa myös tähän alkuun, että pidin aina täysin järjettömänä sitä, kun näin pienten vauvojen äidit alkoivat puhua vauvakuumeesta. Siis täh, sullahan on jo se vauva siinä?! Mutta nyt ymmärrän.
Kyse ei luojan kiitos ole samanlaisesta kuumeesta kuin ennen esikoista oli. Emme siis ole nyt hankkimassa toista lasta, sitä ei kannata odottaa. Mulla ei missään nimessä ole "haluaisin saada uuden vauvan" -vauvakuumetta. Mulla on "voi että kun tämä pieni onkin jo niin iso" tai "voi että kun oli ihanaa olla raskaana" tai "voi että, pitäisikö taas vähän katsoa vauvakuvia" -kuume.
Ja tämä on ihan nurinkurista. Muistellaanpa hieman: en oikeastaan koskaan nauttinut raskaana olosta. Se ei ollut lainkaan sellaista kuin kuvittelin. Vatsa oli tiellä, potkut sattuivat ja kotona makoilu oli tylsää. Raskautta ennen ajattelin, että olisin ehdottomasti raskaudesta täysin siemauksin nauttiva tuleva äiti. Silittelisin vatsaa, korostaisin sitä pukeutumisessa, olisin hehkuva, aktiivinen ja hyvinvoiva. No, en ollut.
Mutta mitä huomaan nyt miettiväni? Että olisipa ihanaa olla raskaana uudelleen, koska olisin ehdottomasti raskaudesta täysin siemauksin nauttiva äiti. Mieli on todella kummallinen. Miksi ihmeessä olisin sitä toisessa raskaudessa, kun en ollut ensimmäisessäkään?
Mutta mitä huomaan nyt miettiväni? Että olisipa ihanaa olla raskaana uudelleen, koska olisin ehdottomasti raskaudesta täysin siemauksin nauttiva äiti. Mieli on todella kummallinen. Miksi ihmeessä olisin sitä toisessa raskaudessa, kun en ollut ensimmäisessäkään?
No, sitten ne vauvakuvat. Onhan ne nyt älyttömän söpöjä, miten niitä voisi olla katsomatta. Nyt kun miettii omaa isoa vauvaa ja katsoo kuvia sylissä nukkuvasta vastasyntyneestä, sitä vain miettii, että voi kamala miten helppoa se olikaan vielä tuolloin! Siinähän se vain tuhisi ja nukkui sylissä päivät pitkät. Kuinka ihanan leppoisaa aikaa oli olla kotona vastasyntyneen kanssa.
Note to self: Ei, se ei todellakaan tuntunut silloin helpolta. Se oli oikeastaan pelottavaa ja väsynyttä aikaa uuden edessä. Päivät kului samalla kaavalla ja sitä vain toivoi, että vauva kasvaisi nopeasti isommaksi.
Note to self: Ei, se ei todellakaan tuntunut silloin helpolta. Se oli oikeastaan pelottavaa ja väsynyttä aikaa uuden edessä. Päivät kului samalla kaavalla ja sitä vain toivoi, että vauva kasvaisi nopeasti isommaksi.
On todella haikeaa miettiä meidän matkaa tähän asti ja huomaan, että aika on jo kullannut muistoja. Olisihan se omalla tavallaan tosi upeaa kokea ne samat hyvät hetket uudelleen. Pakkohan se on myöntää. Esimerkiksi se hetki, kun sain ensimmäistä kertaa vauvan rinnalle oli jotain niin uskomatonta, ettei sitä pysty mitenkään pukemaan sanoiksi. Voisin kokea sen uudelleen vaikka joka päivä, enkä varmaan ikinä kyllästyisi.
Uskon myös, että toisen lapsen kanssa olisi jo vähän helpompaa ja osaisi nauttia eri tavalla. Ei tarvitsisi enää stressata ihan kaikesta. Mutta tuoreessa muistissa on myös vielä niin raskaus, synnytys kuin vastasyntyneen kanssa oleminenkin. Ja se tasaa tilejä ihan kivasti. Kunhan vain ottaa pään hetkeksi pois pilvistä ja lukee vaikkapa muistin virkistykseksi muutaman vanhemman blogipostauksen.
Olen kuitenkin nyt hiljalleen alkanut heltiämään ajatukselle, että voisihan sitä ehkä vielä joskus harkita toistakin lasta, vaikka synnytyksen jälkeen olin vielä varma, että enempää ei tule. Mies ei tosin varmaan vieläkään ole toipunut ja jos häneltä kysytään, meille varmasti riittää tämä yksi oikein hyvin!
On myös muuten aika hassua, miten monet ovat alusta asti puhuneet tyylillä "sitten kun teille tulee se toinen lapsi". Ikään kuin se olisi jotenkin varmaa. Toisaalta ymmärrän sen, koska ajattelin itsekin ennen, että kaksi lasta voisi olla hyvä. Ajatusmaailma muuttui kuitenkin ensimmäisen lapsen jälkeen, ja asia ei ollutkaan enää niin mustavalkoinen.
Uskon myös, että toisen lapsen kanssa olisi jo vähän helpompaa ja osaisi nauttia eri tavalla. Ei tarvitsisi enää stressata ihan kaikesta. Mutta tuoreessa muistissa on myös vielä niin raskaus, synnytys kuin vastasyntyneen kanssa oleminenkin. Ja se tasaa tilejä ihan kivasti. Kunhan vain ottaa pään hetkeksi pois pilvistä ja lukee vaikkapa muistin virkistykseksi muutaman vanhemman blogipostauksen.
Olen kuitenkin nyt hiljalleen alkanut heltiämään ajatukselle, että voisihan sitä ehkä vielä joskus harkita toistakin lasta, vaikka synnytyksen jälkeen olin vielä varma, että enempää ei tule. Mies ei tosin varmaan vieläkään ole toipunut ja jos häneltä kysytään, meille varmasti riittää tämä yksi oikein hyvin!
On myös muuten aika hassua, miten monet ovat alusta asti puhuneet tyylillä "sitten kun teille tulee se toinen lapsi". Ikään kuin se olisi jotenkin varmaa. Toisaalta ymmärrän sen, koska ajattelin itsekin ennen, että kaksi lasta voisi olla hyvä. Ajatusmaailma muuttui kuitenkin ensimmäisen lapsen jälkeen, ja asia ei ollutkaan enää niin mustavalkoinen.
Niin tai näin, nykyiseen vauvakuumeeseeni riittää kuitenkin lääkkeeksi ihan mikä tahansa vauva. Sen ei suinkaan tarvitse olla oma tai oikeastaan on jopa parempi, ettei se ole. Pitää siis vain odotella, että lähipiiriin alkaa putkahdella kavereita meidän pienelle. Toistaiseksi kun meidän muksu on ainoa laatuaan ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti