Ihana pieni rakas!

Vauva on nyt aivan ihastuttavassa iässä. Melkein viisi kuukautta. Toivon, että voitaisiin pysäyttää aika juuri tähän. Mua myös vähän harmittaa, etten osaa oikein pukea tätä tunnetta sanoiksi. Miksi juuri tämä ikä on niin ihana? Siihen on tosi vaikea antaa vastausta, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vauva on yhä suloinen pieni vauva, jonka kanssa voi halia ja olla lähekkäin. Hän myös tarvitsee vielä ihanan paljon meitä aikuisia. Mutta pelkän tarpeiden täyttämisen lisäksi hänen kanssaan voi nykyään myös hassutella ja kommunikoida. Hän on alkanut ihan uudella tavalla tuijotella silmiin ja oikein odottaa, mitä hänelle seuraavaksi sanotaan. Ne hymyt, erilaiset äänteet ja kasvojen pienet monikirjoiset ilmeet on parasta, mitä vauvan kanssa seurustelusta saa takaisin.

Kovat ja pitkäkestoiset itkut on jääneet taakse ja meillä on pääosin oikein hyväntuulinen vauva. Hän viihtyy hetkiä yksinkin, mutta toisinaan kaipaa selvästi läheisyyttä. Hän osaa jo vaatia viihdytystä ja osaa selkeästi osoittaa, kun jokin ei miellytä. Yleensä kiljahtelemalla tai kitisemällä. Palaute on myös välitön. Kitinä lakkaa kuin seinään, kun vauva pääsee syliin ja palkintona on leveä hymy sekä riemunkiljahdukset.

Hymyn lisäksi olen aivan rakastunut vauvan nauruun. Se on niin puhdasta ja aitoa, että sitä voisi kuunnella tuntitolkulla. On ihastuttavaa, miten hän on alkanut naureskella itsekseenkin ilman jatkuvaa viihdytysyritystä. Hän saattaa esimerkiksi alkaa nauraa kesken ihan tavallisen juttutuokion. Katselee vain suoraan silmiin ja hekottaa ääneen. Tai joskus kun häneltä riisuu bodya tai sukkia, alkaa yhtäkkiä kuulua pientä kikatusta.

Häntä on nykyään myös paljon helpompaa käsitellä, kun päätä ei tarvitse tukea enää yhtään. Hänen kanssaan voi leikkiä ja temppuilla. Varsinkin isä on tuntunut ottavan tästä ilon irti ja vauva lentelee täällä usein supermiehenä tai kurkkii omia puuhiani ovenraosta eri korkeuksilta. On myös tietysti hauskaa seurata, miten hän käyttää käsiään koko ajan taitavammin ja liikkuu lattialla yhä jäntevämmin.

Lisäksi hän on jo selvästi alkanut tajuamaan asioiden seuraussuhteita. Hän ei esimerkiksi enää koskaan itke, kun hänet laittaa vaunukoppaan, jonka kanssa lähdetään ulkoilemaan (parvekevaunujen sijaan siis). Hän selvästi tietää, että pääseekin johonkin muualle. Niin ja kulkemisesta puheen ollen, viimekertaisella automatkallakin hän kiinnostuneena vain tuijotti peilistä maisemia, eikä enää itkenyt jokaisissa punaisissa liikennevaloissa.

Pitkään vain huomasin odottavani, että voi kunpa hän kasvaisi ja oppisi lisää asioita - olisi enemmän kuin vauva. Nyt se hetki on juuri tässä.