23. syyskuuta 2019

Käytetyt vauvanvaatteet tuoksuttomiksi - miten?

Meillä lähes kaikki vauvanvaatteet on haisseet ihan kirppikseltä, koska sieltä ne on pääasiassa hankittu. Niihin oli tarttunut se kamala kirppiksen yleishaju ja toki osassa vaatteista tuoksui myös vahvasti jokin yksittäinen pesuaine. Omaan nenääni tuo kirppiksen haju on ainakin aika inhottava, eikä se alkuun lähtenyt pois edes kahdessa 60 asteen tuoksuttomassa pesussa, vaikka huuhteluaineena oli etikkaa ja vaatteet kuivattiin ulkona. Tämä oli siis ensimmäinen neuvo, jonka sain asian ratkaisemiseksi. No, se ei vielä toiminut.

Ei siis auttanut kuin uppoutua netin syövereihin ja etsiä taas kerran tietoa, miten ihmeessä hajun saisi vaatteesta lähtemään turvallisesti. Kun on vauvan herkästä ihosta kyse, en haluaisi käyttää mitään liian tujuja aineita. Itse pesen myös kaiken vauvan pyykin tuoksuttomalla aineella, joten hajua ei saa peittoon millään omalla pyykinpesuaineellakaan, enkä kyllä niin haluaisi tehdäkään.



Netti ei kuitenkaan tarjonnut oikein mitään muuta kuin pakastuksen, tuuletuksen auringossa sekä etikkaliuoksen ja yksittäisille vaatteille myös ruokasoodan. Näistä ainoa kokeilemisen arvoinen oli tämän hetken olosuhteissa tuo etikkaliuos. Eli 10 litraan vettä sekoitettiin 2 desiä etikkaa ja sitten vaatteet sinne lillumaan vähintään puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen suoraan koneeseen, huuhteluaineeksi vielä vähän lisää etikkaa ja narulle kuivumaan, mieluiten ulos. Itse kuivasin pyykit tosin sisällä, koska ulkona on jo sen verran kylmä. Pyykit tuoksui vielä koneesta tultuaan vähän oudoilta, mutta kun etikan haju kuivuttua hälveni, oli hämmästykseni suuri!

Sillä ihme kyllä, tämä etikkaliuos tuntui toimivan suurimpaan osaan vaatteita. Ainakin kirppishaju lähti melkein kaikista. Osan jouduin kyllä pesemään ja liottamaan kahdesti, lähinnä vahvat pesuaineen tuoksut jäi joihinkin elämään, vaikka varsinainen kirppishaju katosikin. Ainoastaan yksi sitkeä vaate odottaa vielä kohtaloaan: halvalla löytämäni Swaddle Up -unipussi. Jokin pesuaine tuoksuu siinä yhä kahden pesun ja liotuksen jälkeenkin. Nyt se on tuulettumassa, seuraavaksi pakastan. Yhden sisähaalarin jouduin myös heittämään pois, koska siihen jäi jotenkin sellainen ummehtunut, "märkä" haju.



Mutta oli tässä muuten hommaakin! Meidän kämppä on ollut täyttä kaaosta viimeiset 4 päivää, kun olen pyykännyt. Pyykkiä tuli pestyä n. 7 koneellista, sisältäen siis vauvan vaatteet ja lakanat ym. tekstiilit. Tähän päälle se kirppisvaatteiden liotus etikassa ja pesin myös käsin muutaman herkemmän villavaatteen. Sitten vielä tietysti bonuksena kaikkien vaatteiden silitys. Tuntuu, että tuo silityskin vielä osaltaan raikasti vaatteiden tuoksua. Tai tuoksuttomuutta tässä tapauksessa.

Toisaalta oli kivaa, kun oli pientä puuhaa, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Etenkin, kun en yleensäkään ole mikään pyykin ystävä. :D On oikeastaan nurinkurisen hauskaa, kuinka paljon panostin vauvanvaatteiden pesuun ja siisteyteen, kun omien vaatteiden suhteen on tullut otettua aika huoleton asenne. Kunhan ne nyt koneessa käy ja narulla kuivaa, niin hyvä on.




Nyt vauvanvaatteiden kohdalla olen ollut tarkka siitä, ettei kone tule liian täyteen. Lisäksi käännän kaikki aina nurin päin, suljen napit ja vetoketjut, lajittelen värien mukaan, mietin tarkkaan pesuaineet ja pesuohjelman (joskin pesen lähes kaiken silti 60 asteessa. Jos ei sitä kestä, ei ole tarpeeksi laadukas vauvanvaate). Pesun jälkeen käännän kaikki oikein päin ja asettelen kauniisti muotoonsa ennen narulle ripustamista. Niin ja tosiaan silitän! Mut näkee normaalisti silittämässä noin kerran vuodessa, mutta vauvanvaatteiden kohdalla se oli jopa hauskaa. Ostettiin myös uusi silitysrauta ja -lauta tätä varten, koska vanhat oli sen verran kuluneet ja huonot alunperinkin.

Kaikkiaan nyt on kyllä hyvä fiilis, kun on vaatteet puhtaina ja viikattuina kaapissa odottamassa. En malta olla ihailematta niitä. Nyt näki myös hyvin, minkä verran on mitäkin kokoa hankittuna ja mitä ehkä tarvitaan lisää (esim. 62 koon housuja). Ei mulla kyllä silti ole ikävä sitä kodin olohuoneen kaaosta, mikä täällä vallitsi. Kaikki haisi etikalta, joka paikassa oli sekä likaista, puhdasta, viikattua, silitystä odottavaa että vielä kuivuvaa pyykkiä kahdessa telineessä ja epämääräisissä laatikoissa. Oli se kuitenkin kaiken arvoista! Niin ja siis otsikon kysymykseen vielä vastatakseni: tuoksuttomuus onnistui parhaiten etikkakylvyllä, joskin vahvimpiin hajustetuoksuihin sekään ei oikein tehonnut.

2 kommenttia:

  1. Haha, ihana lukea kuinka samoja ajatuksia sinulla on siitä, että peset kaikki vauvan vaatteet niin huolella ja et laita konetta liian täyteen ja ripustat kauniisti narulle :D Pesin yhden koneellisen käytettyjä vaatteita ja huomasin juuri nämä samat piirteet itsessäni. Kaiken piti olla täydellistä vauvan vaatteiden pesemisessä. Omilla ja miehen vaatteilla ei ole niin väliä..sillon tulee ripustettua hätäseen narulle katsomatta, että jäikö sinne ryppyjä pyykkipoikien alle ym..mutta vauvan vaatteet oikeen asettelin narulle ihan täydellisesti! Ja niitä on jopa niin kiva silittää! En malta odottaa, että pääsen itse lajittelemaan kaikki vaatteet ja viikkaamaan ne nätisti kaappiin koko järjestyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, en ole siis ainoa! Näiden pikkuvaatteiden kanssa kyllä touhusi mielellään. Se jää sitten nähtäväksi, että jaksaako enää vauva-arjen keskellä olla yhtä tarkka vai meneekö homma samaksi kuin nyt omien vaatteiden kanssa. :D

      Poista