3. elokuuta 2019

Suloinen tarina sinusta

Taidan olla aika nopea liikkeissäni. Vasta julkaisin vauvakirjapostauksen, mutta siitä kolmen päivän päästä olin täyttänyt yhdestä jo koko odotusajan. :D Kiitokset kuuluu toki myös PikkuVaniljan supernopealle päivässä tulleelle toimitukselle. En odottanut kirjaa ihan näin nopeasti saapuvaksi.

Jotenkin vain tuon aiemman kirjoitukseni jäkeen selkeni omatkin ajatukset ja päädyin ostamaan kirjan Suloinen tarina sinusta. Ihan hyvä valinta, tykkään kirjasta tosi paljon! Siinä on oikeastaan kaikki ne asiat ja osiot, joita vauvakirjassa haluankin olevan. Odotusajallekin oli varattu kivan paljon sivuja ja aika monipuolisia kysymyksiä, jotka tosiaan ehdin jo täyttää melkein kokonaan. Alkuun mietin tämän kirjan kohdalla, että riittääkö mulla millään näin laajaan kirjaan sanoja tai kerrottavaa, mutta tässä kävi samoin kuin aina, että mun jaarittelut ei meinanneet mahtua niille varattuun tilaan.

Odotusosiossa pystyi kirjaamaan ultra- ja neuvolakäynnit tuntemuksineen sekä kuvineen, myös isä oli huomioitu. Lisäksi oli varattu sivu sille hetkelle, kun saatiin tietää raskaudesta. Löytyi paikka kertoa yleisesti tuntemuksistani eri kolmanneksilla, mieliteoista sekä lastenhuoneesta. Oli mahdollisuus laittaa kuva ja tiedot omasta perheestä sekä vauvan ensimmäisestä kodista. Sukupuulle oli varattu täysin tyhjä aukeama. Pitää miettiä, miten saisin sen toteutettua siihen kauniisti ja selkeästi. Tietenkin ylös sai myös kirjata ensimmäiset liikkeet sekä äidin että isän tuntemina ja ensimmäiset sydämen sykkeet. Ai niin ja tietysti yksi sivu oli varattu vauvan nimelle: raskausajan nimelle sekä kaikille niille nimille, joita ollaan mietitty.







Täytyy myös ihan erikseen mainita, että kirja oli pakattu tosi kauniisti. Hyvä, että raaski edes avata! Ja on näppärää, kun se on omassa laatikossaan, niin siihen saa taltioitua myös esim. onnittelukortteja samaan. Muutenkin kirjan ulkoasu on selkeä ja kaunis, joskaan en erityisemmin pidä kuvituksesta, kun se on ehkä liiankin herkkä ja tylsä. Tai ehkä mua häiritsee enemmän se, että kuvat on ihan aitoja, muttei kuitenkaan ihan meidän näköisiä. Olisin näin jälkeen mietittynä ennemmin tykännyt piirretyistä kuvista tai ihan tyhjistä "kuviosivuista". Mutta ajattelin muutenkin osan noista valmiista kuvista peittää omilla valokuvilla aiheeseen sopien, joten ei sillä niin väliä ole.

Pienenä miinuksena mainittakoon myös, että kirjassa ei ole sisällysluetteloa, sivunumeroita tai muutakaan selkeää jakoa osioissa. Jälkikäteen ja vauva-aikaan on siis hankalaa muistaa kirjata kaikki ylös, kun tuossa on kuitenkin niin paljon sisältöä. Ajattelinkin ratkaista tämän ongelman vielä jotenkin, ehkä tekemällä itse sisällysluettelon rasti ruutuun meiningillä tms.


Nyt vain odottelen, että laskettu aika lähenee ja saataisiin pieni syliin, jotta voisin täyttää kirjaa lisää. Mies jo vitsaili mun innokkuudelle, että kai minä jo piirsin sinne vauvan jalan- ja kädenjäljetkin, kun odotusosion sivut loppui heti kesken. En sentään. Vaikka mieli tekikin! Vauva-ajalle kuitenkin löytyy kirjasta vielä useita sivuja. Tässä on osattu kysyä melkeinpä kaikki, mitä nyt kysyä voi. Lisäksi joka kuukaudelle on erillinen aukeama 1-24 kk ajalle. Voi laittaa kuvan, pituuden ja painon sekä kirjoittaa vapaasti juuri tuon kuukauden ajatuksia ylös.

Voisin siis ainakin tällä hetkellä suositella kirjaa kelle vain. Pienistä miinuksista huolimatta tämä on meille just täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti