Kun haluaisit jo kertoa kaikille olevasi raskaana, mutta samalla et kenellekään. En edes tiedä, mikä kertomisessa eniten pelottaa. Varmaan se, kun kaikki on niin alussa. Menkat on hädin tuskin vielä jääneet pois. Tuntuisi ihan kamalalta kertoa jo nyt ja joutua hetken päästä kertomaan, että raskaus menikin kesken. Miten sellaisen edes ottaa puheeksi?
Olen kertonut asiasta vasta työkavereille, koska en pahoinvoinnin takia pysty aina aamuisin menemään heti lapsiryhmään. Ja he ovat osasyy siihen, miksi en halua kertoa vielä muille. He ovat nimittäin olleet kaikki ihan innoissaan ja onnitelleet heti. Itseäni vähän ahdistaa se. En halua mukaan samaan iloon ennen kuin olen varmempi raskauden jatkumisesta. Minusta ei tunnu samalta, vaan oloni on vielä epävarma ja pelokas.
Silti olen iloinenkin siitä, että kerroin työkavereille. On niin paljon helpompi olla töissä, kun ei tarvitse salailla ja yrittää väkisin pitää itsensä kasassa pahoinvoidessa. Pomolle kerron sitten, kun joudun ekaa kertaa olemaan pois töistä tai kun on eka neuvola, jotten joudu tekemään tunteja takaisin.
Haluaisin myös kovasti kertoa omalle äidilleni. Häneltä saisin varmasti tukea kaikissa tilanteissa. Mutta tästä huolimatta en uskalla kertoa, koska tiedän hänenkin tulevan siitä todella iloiseksi. En halua tuottaa hänellekin suurta pettymystä, jos raskaus ei sitten jatkukaan. Ja enhän vielä edes tiedä, onko ketään oikeasti kyydissä oikeassa paikassa!
On tämä vaikeaa. Näillä näkymin ajattelen, että menen varhaisultraan viikolla 7+ ja jos (kun!) siellä on kaikki normaalisti, kerron ainakin äidilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti