11. tammikuuta 2021

Näin muutat yksivuotiaan kanssa

Jos luulit saavasi täältä hyviä vinkkejä yksivuotiaan kanssa muuttamiseen, kannattaa poistua melko nopeasti. Tämä on lähinnä pieni pätkä taltiointia siitä, millaista arkemme on kuluneiden viikkojen aikana ollut. Huhhuh. :D

Varasin aikaa tavaroiden pakkaamiselle kaksi viikkoa, eikä se ollut lainkaan liikaa. Hitsi miten paljon romua kertyykään kolmessa vuodessa, vaikka ylimääräistä tilaa ei edes erityisemmin ole ollut. Pakkaamisen lisäksi olen myynyt tavaraa ja tehnyt jättimäisen kaatopaikkakuorman ja silti sitä on vain riittänyt loputtomiin pakattavaksikin asti. Koska muutamme nyt vain väliaikaisesti vuokralle, pakkasimme pahvilaatikoihin tavaraa, jota ei tarvitse purkaa ennen lopullista asuntoa. Tätä(kin) tavaraa tuli kaikkiaan 12 laatikollista.




Hetken mietin, voisikohan nämä tavarat vain heittää suoraan menemään, jos niitä ei kerran tarvita, mutta ei. Ei voi. Näissä on esimerkiksi muistoja varmaan neljä laatikollista (ai miten niin hamstraan?) ja lautapelejä toiset neljä. Lopuissa on sitten jotain koriste-esineitä ja esimerkiksi tarjoiluastioita, joita tarvitsee ehkä kerran vuodessa. Kaikkia tarvitaan siis harvoin, mutta kuitenkin tarvitaan. No niin, nyt kyllä ajauduin vähän sivuraiteille. Piti kirjoittaa siitä, miten pakkaaminen onnistui vuoden ikäisen kanssa.

Hitaasti, mutta varmasti. En alkanut pakkaamaan tavaroita kaappi kerrallaan, vaan ns. tavaralaji kerrallaan. Meillä kun on tosi fiksusti ollut tavaroita vähän siellä täällä. Pakkasin siis esimerkiksi yhteen laatikkoon kaikki muistot, joten siinä meni tovi etsiä niitä muistoja kaikista eri kaapeista. Tämän johdosta lattialla oli kuitenkin aina vain yksi laatikko kerrallaan avoinna (aluksi, kunnes aloin poukkoilemaan sinne tänne) ja poika viihtyi mukavasti, kun kulki perässäni kaapilta kaapille. Tai viihtyi ja viihtyi, mutta ainakaan ei tehnyt tuhojaan näkökenttäni ulkopuolella.

Toinen varma keino saada poika viihtymään oli antaa hänelle aina jokin uusi asia tutkittavaksi. Tyhjä pahvilaatikko, koiran talutushihna (joo, meillä ei edes ole koiraa), suihkepullo tai vaikka vispilä. Hän jaksoi yllättävän hyvin tutkia kaikkea hänelle erikoista. Myös talouspaperin repiminen oli suurinta hupia ja siinä viihdyttiin pitkä tovi, mutta valitettavasti se päättyi aina siihen, että silppua oli joka puolella ja paperia joutui kaivamaan pois myös pojan suusta. Toisinaan poika viihtyi, jos sai oman rätin käteensä ja siinä me sitten vieretysten pestiin kaappeja.




Pakkaaminen ja siivoaminen yksivuotiaan kanssa on ollut hidasta ja myönnetään, aika raskasta. Kitinää ja itkua on joutunut sietämään ja hommat keskeyttämään tuhottoman monta kertaa. Poika on ehtinyt tyhjentää monia jo pakattuja laatikoita ja muutama läheltäpititilannekin on käynyt, hän kun on oppinut nousemaan seisomaan mitä tahansa (huteraakin) vasten ja kiipeämään matalien esteiden päälle. Lisätään hommaan vielä se, että on pitänyt olla tosi tarkkana, mitä tavaroita on jättänyt lojumaan mihinkin (esim. sakset) ja myös pikkuroskaa on tuntunut olevan koko ajan joka paikassa ja niitähän on ollut tosi kiva sitten syödä. Yleensä suussa on ollut vain pölyä, mutta aina sitä on säikähtänyt, jos onkin vahingossa pudottanut jonkun ruuvin tai muun vaarallisen asian johonkin, vaikka kuinka on yrittänyt olla tarkkana.

On myös tuntunut välillä todella vaivalloiselta huolehtia pakkaamisen lisäksi vielä kaikista perustarpeistakin. Vaihtaa vaippa, ulkoilla ja syöttää vauva sekä itsensä. Pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, käydä kaupassa... Niin ja tällä viikolla olemme käyneet myös jo kolmesti uudella asunnolla ja sinne ajaa puolisen tuntia per suunta. Vaikka isovanhemmatkin on olleet välillä apuna ja mieskin toki iltaisin, on vuorokaudessa ollut yllättävän vähän tunteja. Olen ehtinyt olla harmillisen vähän pojan kanssa ihan kunnolla läsnä, mutta onneksi tilanne helpottaa ihan kohta.

Ja en siis missään nimessä syytä poikaa tästä. Hän on jaksanut tosi hienosti olosuhteisiin nähden. Kaikki hänen käytöksensä on ollut tietenkin täysin ymmärrettävää. Hänelle tämä on ollut myös varmasti hauska uusi seikkailu. Ainakaan tutkittavaa ei ole puuttunut ja lelut onkin aika tehokkaasti unohtuneet laatikoihinsa. Sen on kuitenkin huomannut, että hän on kaivannut selvästi enemmän huomiota kuin normaalisti. Voi pientä.

Olen kuitenkin nyt erittäin helpottunut, että homma alkaa pian olla paketissa. Täällä on vallinnut nyt kaksi viikkoa aivan hirveä sekasorto ja sotku. Mutta tuo kaksi viikkoa ei silti ollut yhtään liikaa. Nyt on viimeinen päivä aikaa pakata ja siivota, eikä tälle päivälle juuri jää enää vapaa-aikaa paitsi pojan päiväuniaika, jolloin on pakko pysähtyä itsekin. Osin siksi, että poitsu nukkuu nykyään vain n. tunnin sängyssään ja toisen tunnin vain, jos otan hänet kainalooni heräämisen jälkeen. Osin siksi, etten halua metelöidä häntä hereille.

Olemme kyllä kaikki jo täysin valmiita siirtymään uuteen kotiin. Luulin ensin, että muutto tulisi olemaan haikea, mutta tällä hetkellä päällimmäiset tunteet ovat vain innostuneisuus sekä suuri helpotus.

// Tämä postaus on kirjoitettu muuttoa edeltävänä päivänä (8.1.), mutta sattuneista aikataulullisista syistä ehdin julkaisemaan sen vasta nyt. Olemme siis jo mukavasti asettuneet uuteen kotiimme, mutta siitä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti