Meillä syödään soseet purkista

On aika paljastaa suuri salaisuus: lapsemme on syönyt pelkästään kaupan purkkiruokia siitä asti, kun aloitimme lihasoseet - ja syö edelleenkin. Puhutaan siis jo yli puolen vuoden ajanjaksosta. Tunnen tästä jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Ei tietenkään pitäisi, koska pääasiahan on, että lapsi saa ruokaa ja kasvaa. Mutta onko purkkiruoka kuitenkaan yhtä hyvä vaihtoehto kuin itse tehty olisi? Enpä tiedä. Eihän purkkiruokia nyt onneksi voi aikuisten eineksiin verrata, mutta ei kai ne niin puhtoisiakaan ole kuin itsetehty ruoka olisi. Tai riippuu tietenkin itsetehdystä ruoasta. 

Tästä huonosta omastatunnosta saamme syyttää vain ja ainoastaan somea. Siellä näkee lähes pelkästään itse valmistettuja kauniita annoksia, jotka ovat taatusti ruokaympyrän mukaisia. Niitä katsellessa aina miettii, että kunpa olisi itsekin jaksanut ja kunpa omakin lapsi suostuisi syömään niin monipuolisesti. Se on tosi hölmöä ajattelua, koska tärkeintä on tietenkin kasvava ja hyvinvoiva, ravittu lapsi. Mutta silti tuo viheliäinen huono omatunto aina ilmestyy jostakin. Kyse ei ole siitä, että kokisin olevani jotenkin huono äiti antaessani valmissoseita. Kyse on siitä, että olisin voinut olla vielä vähän parempi äiti, jos en olisi ollut alunperin niin laiska. Mutta tietenkään asia ei ole pelkästään näin mustavalkoinen.

Kun vauva vasta maisteli kasvissoseita neljän kuukauden ikäisenä, tein ne vielä omin käsin ja kuvittelin tekeväni jatkossakin. Mielsin itse tekemäni soseet puhtaammiksi ja paremmiksi. Määrät oli silloin vielä tosi pieniä ja kasvikset helppo keittää ja soseuttaa: yhdestä kerrasta riitti kahdeksi kuukaudeksi. Mutta lihojen tullessa kuvioihin ja annosten suurentuessa aloin kokea homman hankalaksi ja aikaavieväksi. Oli vaikeaa keksiä fiksuja ja monipuolisia ruokayhdistelmiä ja sitäkin vaikeampi homma suunnitella, ostaa, kuoria, pestä, keittää, yhdistellä, soseuttaa, pakastaa ja sulattaa... Ja sanotaanpa nyt suoraan sekin, etten tykkää muutenkaan laittaa ruokaa. Se on vain pakollinen paha, joka tehdään, koska syödä täytyy. 

Päädyin siis lopulta ostamaan kaikki soseet valmiina. Pitkään ruokien valmistaminen kyllä pysyi mielessäni "mä sitten ensi viikolla" -ajatuksena. Mutta pian jouduin myöntämään itselleni, ettei niin tule tapahtumaan. Kerta toisensa jälkeen kiikutin kassoille ison satsin purkkiruokaa. Ja ai että miten se aina hävettikin. Joo, tällaista teollista valmismössöä minä syötän lapselleni purkkitolkulla. Ihan vain, koska en pidä ruoanlaitosta. Tuntui, että kaikki muut tietämäni vanhemmat teki itse ruoat lapsilleen, paitsi me. Tai kyllähän muutkin purkkiruokia käyttivät, seuraavalla tavalla: "Meilläkin syödään satunnaisesti näitä purkkiruokia, kun ovat niin helppoja matkoilla."

Moni myös sanoi, että siinähän se vauvan ruoka tuli aina sivussa, kun teki itselleenkin. Että eihän se nyt niin vaikeaa olisi, jos haluaisi. Jättäisi vain suolan pois. Mutta ei se meillä oikein tullut "siinä sivussa". Meidän käyttämät mausteet oli käytännössä lihaliemikuutio ja jauhelihamauste, joissa molemmissa oli paljon suolaa. Vauvan ruoka ei siis olisi maistunut yhtään miltään, olisi pitänyt opetella maustamaan. Kaiken lisäksi vauvan lihat olisi pitänyt aina keittää paistamisen sijaan eli sekään ei olisi tullut samassa. Syömme myös aika vähän kasviksia itse ja jos syömme, ostamme melko usein pakasteita. Olisi pitänyt ihan tosissaan alkaa miettiä ja suunnitella uudelleen koko oma ruokavalio. Näin kärjistettynä.

Käytetään myös arkisin paljon muutakin puolivalmista, kuten pakasteperunasuikaleita tai -keittojuurespusseja. En siis tiedä, olisiko ne olleet yhtään sen parempia kuin valmissoseetkaan. Luultavasti päinvastoin, koska vauvojen valmissoseissa on kuitenkin todella tarkat laatukriteerit. Yleensä viikonloppuisin tehdään kyllä jotain "vaativampaa" alusta asti itse ja jaksetaan jopa miettiä kasvispuoltakin enemmän, mutta eihän se ihan koko arkiviikoksi riitä.

Näin korona-aikaan tuntuu myös, että ruokaa joutuu tekemään ihan - koko - ajan. Syödään aina kumpikin kaksi lämmintä ateriaa per päivä, ja koska mieskin on ollut jo melkein vuoden kotona etätöissä, syömme yhteensä neljä annosta per päivä. Tähän päälle tulisi siis vielä lapsenkin ruoka erikseen valmistettuna. Ja tähän taas lisätään vielä se seikka, että poika ei jaksa nykyään (tai ei ole pitkään aikaan jaksanut) enää yhtään odottaa sitä aikaa, että laittaisin ruokaa. Hän roikkuu lahkeessani ja kitisee tai itkee, vaikka yrittäisin keksiä mitä virikettä. Ruoka pitää siis valmistaa yleensä vasta miehen työpäivän jälkeen, jolloin taas mieluummin ottaisin hetken omaa aikaa jonkin kivan tekemisen parissa, johon ei ruoanlaitto kuulu.

Moni sanoo, että tekee ruoat itse, jotta tietää varmasti, mitä niissä on. Näin ajattelin joskus itsekin, mutta sittemmin aloin pohtia, että näkeehän ne ainesosat purkin kyljestäkin. Ainoa, mistä itse murehdin, on kaikki muu ylimääräinen, jota ei kotiruokaan tarvitse laittaa. Jotainhan niissä on, että ne säilyy kuukausitolkulla huoneenlämmössä. Tuskin mitään hirvittävän pahaa, mutta jotain. Mutta no, ainakin lapsi on nyt saanut ruokia, joissa on katsottu valmiiksi tarpeelliset ravintoaineet ja muut koostumukset. Eipä ole tarvinnut sellaisia murehtia.

Vaikkakin täytyy silti todeta sekin, että aika yksipuolista ruokaa vauvoille on tarjolla purkkimuodossakin. Lähestulkoon kaikissa on aina samat ainekset: perunaa ja porkkanaa pohjana sekä osassa tomaattia. Joissain on sitten lisäksi pastaa, riisiä, kesäkurpitsaa ja palsternakkaa, mutta pääosin kaikki soseet maistuvat ihan samoilta. Ehkä juuri tämän takia on tuntunut vielä kurjemmalta tarjota näitä purkkeja vauvalle, kun tiedän, että jos jaksaisin panostaa, saisin itse tehtyä niin paljon monipuolisempaa ruokaa.

Sormiruokailu olisi voinut vähän helpottaa omien ruokien tekoa tai ainakin kasvisten monipuolisempaa tarjoamista. Ikävä kyllä sormiruokailu ei vain tullut kuuloonkaan, sillä vauvan paha kakomisrefleksi alkoi helpottaa vasta kymmenennen kuukauden jälkeen. Sitä ennen soseidenkin piti olla täysin sileitä tai hän kakoi niille. Välillä jopa oksensi kaiken ulos, kun kokeilin tarjota pelkkää muussattua keitettyä perunaa ja kukkakaalia tai banaania.

Tiedättekö, mitä kuitenkin mietin? Että olisipa ollut olemassa jokin vauvaruokien tietokanta, jonka avulla voisi tehdä itse soseita. Erilaisia reseptejä, joissa olisi ikään kuin valmiiksi katsottu, että ravintoarvot on kohdillaan. Jokin paikka, jossa sanottaisiin tarkalleen, montako grammaa mitäkin ainesosaa laitetaan ja millä kannattaa maustaa. Jo valmiiksi hyväksi havaittuja "seoksia". Uskon, että tällaisen avulla olisin ehkä viitsinyt tehdä soseet itse, kun ei olisi tarvinnut miettiä mitään: tekisit vain ohjeen mukaan isot satsit ja lopuksi pakastaisit. Jos tällainen on jo olemassa, niin vinkatkaa toki!

Onneksi poika on nyt kuitenkin jo yli vuoden ikäinen ja hänelle saa vihdoin antaa samoja ruokia, mitä itsekin syömme. Mikä helpotus! Tosin ongelmana on nyt, ettei hänelle oikein maistu itse tehty ruoka, mutta samalla hänen pitäisi nimenomaan syödä kunnolla, koska painoa ei oikein kerry tarpeeksi. Niinpä menemme edelleen pääosin 1-3-vuotiaiden sosepurkeilla ja tutustumme hiljalleen "tavalliseen" ruokaan. Yleensä annan aina kerran tai kaksi samaa ruokaa kuin mekin ja sitten syödään taas soseita siihen asti, että teemme itsellemme uuden ruoan. Kotiruoka maistuu pojalle koko ajan paremmin, mutta kasvikset ja hedelmät tuottavat vielä ongelmia, poislukien kurkku.

Odotan kyllä jo kovasti niitä yhteisiä ruokailuhetkiä, kun saadaan kaikki syödä samaa ruokaa ja se myös maistuu kaikille. Se on helppoa ja halvempaa, eikä tarvitse murehtia myöskään esimerkiksi suun motoriikan oikeanlaisesta kehityksestä (soseet kun nyt kuitenkin on soseita, isommillekin suunnattuina). Mutta edistystä se on pienikin edistys, kyllä tämä tästä.