Mistä löytää kadonnut joulumieli? Tällaiselle joulua rakastavalle ihmiselle on hyvin hämmentävää, ettei joulufiilistä ole vieläkään. Ennen kuin vauva oli edes vielä ajatuksissamme, aloin odottaa joulua aina jo lokakuussa. Kuuntelin pelkästään joululauluja, join runsaasti glögiä, mietin ajoissa lahjoja ja katsoin läpi kaikki hyvät ja lopulta huonotkin jouluelokuvat, kun loppuivat muuten kesken.
Päiväkotityön plussapuolia on myös se, että lasten jouluilo tarttui aina väkisinkin. Ei sitä turhaan sanota, että omat lapset tuovat takaisin joulun taian ja syyn juhlistaa joulua oikein kunnolla. Odotin siis tietenkin, että tulevista jouluistamme tulisi vielä tuplasti ihanampia kuin aiemmista. Mutta tätä fiilistä odotan vieläkin - jo toisena yhteisenä joulunamme.
Viime vuonna loka- ja marraskuu kului kokonaan vauvaa odotellessa. Joulu ei käynyt mielessänikään ja tuntui jopa todella turhalta kaiken muun keskellä. Ja kun vauva sitten lopulta syntyi, en edes huomannut joulukuun koittavan. En oikeastaan edes muista aikaa, joka edelsi viime joulua. Tai en ainakaan tunnelmaa. Kuusen muistan kaivaneemme esiin jossain kohtaa, mutta kaikki tuntui silloin jotenkin mekaaniselta suorittamiselta: näin kuuluu tehdä, koska on joulu. Pakkasesta löytyy edelleen viime jouluksi ostamamme piparitaikina.
Aattona vauva oli vasta kuukauden ikäinen. Halusin viettää vauvan ensimmäisen aaton vanhemmillani helppouden takia: valmis ruoka ja lapsenvahdit saman katon alta. Toivoin myös, että siellä pääsisin vihdoin kadottamaani joulutunnelmaan. Koska sieltä ei koskaan tätä tunnelmaa ole puuttunut. Mutta ei, sekään ei tuntunut joululta, vaikka olimme kasassa koko porukka. Stressasin vain, miten vauvan ensimmäinen vierailu sujuisi ja oltiinhan me tietysti vielä aika väsyneitäkin ja jonkinlaisessa sumussa uuden arjen keskellä.
Odotin siis erittäin innolla seuraavaa eli nyt koittavaa joulua koko viime vuoden. Nyt saataisiin vihdoin laittaa koti kuntoon yhdessä, kuunnella joululauluja, leipoa pipareita ja aloittaa valmistelut ajoissa... Olisin hoitovapaalla, eikä mikään estäisi nauttimasta joulun ajasta täysin rinnoin! Paitsi se, että myytiin meidän asunto. Se, että tiedän, että heti joulun jälkeen on aloitettava pakkaaminen. Eikä me pakata edes siihen unelmataloon, vaan johonkin väliaikaiseen vuokra-asuntoon. Jota ei vielä sitäkään ole.
Vaikka kuinka yritän saada kiinni joulumielestä, en ole vieläkään päässyt siihen kutkuttavaan joulufiilikseen. Olemme päättäneet, ettei tehdä elettäkään muuttoa varten ennen kuin ollaan saatu rauhassa nauttia joulusta, muttei sekään oikein tunnu tehoavan. Koko ajan takaraivossa on kuitenkin ajatus siitä, että kannattaako näitäkään nyt purkaa, kun joutuu kuitenkin kohta pakkaamaan?
Onneksi tässä on kuitenkin vielä aikaa. Eikä vauvakaan joulusta vielä mitään ymmärrä, joten siinä mielessä mitään kovin vakavaa ei pääse tapahtumaan. Jouluihmisenä sitä vain itse toivoisi, että saisi taas kiinni siitä joulumielestä, joka aina ennenkin on ollut.
Omat lapsuuden jouluni on jääneet muistoihin ihan parhaina aikoina, niin tietenkin sitä samaa toivoisi omalle lapselleenkin. Ehkä vihdoin ensi jouluna pääsemme luomaan omia uusia jouluperinteitä uudessa kodissa, kaikessa rauhassa. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti