29. toukokuuta 2019

Nt-ultra

Julkaistu alunperin aiemmassa blogissani. Tuon postauksia tänne uuteen blogiin, jotta löydän helposti koko odotusmatkan samasta paikasta.


Kaikki hyvin! Aloitetaan sillä. Riskilukuja ei vielä tiedetä, mutta ne tulee postissa. Ja ainakin lapuissa lukee, että jos tulee postissa, tulos on normaali. Olettaisin siis, että huolta niidenkään osalta ei ole.


Mutta ultrassa tosiaan sanoi kaiken olevan mallillaan, kävi läpi niskaturvotuksen lisäksi aivot, että näytti normaalilta, selkärangan, nenän ja kädet. Saatiin laskettua viisi pikkuruista sormea. ♥ Sanoi sikiön olevan kaikin puolin siisti ja hyvän näköinen. Niskaturvoksesta sanoi, ettei sitä ole ja mitta oli 1,7 mm. Istukka taisi olla kohdun etuseinämässä.


Sikiön mitta vastasi viikkoja 12+6 (6,6 cm) eli peräti viisi päivää isompaa kuin mitä varhaisultrassa saatiin (sen mukaan tänään olisi ollut 12+1). Mutta taidan täällä blogissakin mennä tästä eteenpäin tolla virallisella LA:lla, koska sitä ei kuulemma enää tästä lähin tulla muuttamaan. Uusi La on siis 5.12. Syke oli komeat 170 eli enköhän ole sen oikein kuullut dopplerilla.


Nyt olo on melkoisen helpottunut. Jännitin tätä niin paljon! Mulla ultrauksen teki mies, josta olin kuullunut paljon huonoa. On kuulemma töykeä. Minusta se oli ihan mukava ja tosi asiantuntevan oloinen. Aika asiallinen kyllä, että vauhti oli sellaista tykitystä, etten ehtinyt oikein edes fiilistellä tilannetta, kun se oli jo alle kymmenessä minuutissa ohi. Mutta tätä osasin odottaa varhaisultrasta jo, että ei tullut yllätyksenä. Pääasia, että kaikki tärkeä nähtiin.


Oma mies oli myös mukana ja kiva, että hänkin pääsi nyt näkemään, että kyllä siellä jotain on. Ultraus tehtiin vatsan päältä.


Noin, olikohan siinä nyt kaikki tyhjentävästi kerrottuna. Kaikki siis toistaiseksi hyvin ja fiilis on helpottunut ja hyvä. ♥ Nyt ollaan saatu kerrottua myös miehen vanhemmille ja vastaanotto oli oikein hyvä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti