Miten pikkukeskosuus näkyy arjessamme nyt?

Keskosuus on siitä veikeä juttu, että pikkukeskonen on pikkukeskonen koko ikänsä. Kuitenkin kun katsoo tuota hyvin kasvanutta ja kehittynyttä vauvaa, on sitä todella vaikea muistaa. Että hän on keskonen, syntynyt viikolla 30. Tietenkin tilanne voisi olla toinen, jos keskosuudesta olisi jäänyt jotain pysyvää isompaa haittaa, mutta ymmärtääkseni aika harvalle nykyään enää jää, kiitos erittäin laadukkaan ja kehittyneen vastasyntyneiden tehohoidon.

Koska meillä ei tällä hetkellä ole mitään selkeitä ja näkyviä keskosuuden vaikutuksia havaittavissa, meille suurin haaste on ollut vain tämä pikkuvauva-ajan kesto. Meillä oli kotona jotakuinkin kolmen kuukauden ajan lähes vastasyntynyt vauva lisäten mukaan vielä ensimmäisen kuukauden keskolajakson. Tämän jälkeenkin vauva on ollut vielä ikäänsä nähden pieni ja esimerkiksi pienten vauvojen tyypillinen selittämätön itkuisuus on jatkunut pitkään, melkein puoli vuotta, kun se yleensä helpottaa noin kolmen kuukauden iässä.

Ajattelin, että osaisin nauttia enemmän toisen (ja ennen kaikkea viimeisen) lapsen kanssa näistä vauva-ajoista, mutta väkisinkin aloin vain jo kaipaamaan sitä aikaa, kun itkut vähenisivät ja vauvaa ei tarvitsisi enää kantaa pitkin poikin asuntoa pitääkseen hänet tyytyväisenä. Tuntui siis siltä, että vauva oli ollut jo ikuisuuden pieni vauva, eikä päästy lainkaan eteenpäin sillä polulla. Tätä tunnetta kesti ensimmäiset noin viisi kuukautta eli kolmen kuukauden korjattuun ikään saakka. Ja nyt tietenkin on jo vähän ikävä sitä aivan pikkuista kirppua. :D

Toinen huolen aiheeni on ollut riski sairastua - keskoset ovat erityisen infektioherkkiä. Olenkin pelännyt tauteja koko syksyn ajan ja loppusyksystä ensimmäinen sitten saapuikin kotiimme, mistäs muualtakaan kuin esikoisen kautta. Hänellä oli viikon ajan rajua yskää ja lievää nuhaa ja viikon jälkeen myös vauva aloitti yskimään. Meillä ei koskaan ennen ollut ollut niin pientä sairastelijaa, kehitysiältään vasta kaksi kuukautta. Esikoisen sairasteluja oli kuitenkin ollut jo niin paljon, että ei menty sentään ihan paniikkiin. Jos keskonen olisi ollut esikoinen, oltaisiin luultavasti käyty jo lääkärissäkin, mutta nyt uskallettiin viipyillä kotona ja seurata taudin etenemistä.

Flunssa kesti kaikkiaan viisi päivää ja selvisimme pelkällä kotihoidolla pystyasentoa, Baby Mistiä ja Nenä-Fridaa apuna käyttäen. Vauva oli koko ajan hyvävointinen, yskä vain oli aika raju ja välillä kyllä mietitytti, tukehtuuko hän limaan yskiessään. Kuitenkin yskänpuuskien välillä hän oli virkeä ja söi hyvin. Olin oikeastaan aika yllättynyt, että lääkäriä ei tarvittu, sillä olin tähän asti luullut, että keskosilla jokainen flunssa olisi käytännössä suora sairaalareissu, mutta ei välttämättä. Tuon jälkeen sairastimme toisenkin taudin, joka sekin meni kotihoidolla ohitse. Ja sitten kolmannen, josta kävimme varoiksi lääkärissä toteamassa, että ei ollut antibiootteja vaativaa korva- tai silmätulehdusta.

Toki vauva tuntuu silti imuroivan ihan jokaisen taudin, mikä saattaa johtua nimenomaan keskosuudesta. Toisaalta en osaa sanoa, kuinka paljon täysiaikainen sairastelisi ja kuinka paljon on kiinni ihan vain yksilön omasta sairastumisherkkyydestä. Esikoinen sairasti kaksi flunssaa ennen kahden vuoden ikää, mutta silloin kukaan ei vielä kantanut tauteja kotiin päiväkodista.

Tällä hetkellä elämme siis kaikkiaan hyvin tavallista vauva-arkea. Sanoisin, ettei tämä eroa oikeastaan lainkaan esikoisen vauva-ajoista nyt, kun olemme vihdoin päässeet siitä ikuisuuden kestäneestä vastasyntyneen vaiheesta eteenpäin. En oikeastaan koskaan uskonut, että keskosen kanssa voisi kaikki tuntua näin tavalliselta, luulin, että haasteita olisi paljon enemmän.

Oikeastaan keskosuus tuo meille tällä hetkellä vain lisää, sillä meillä on jatkuva kontakti Tyksin osaavaan hoitotiimiin. Näemme säännöllisesti lastenlääkäriä, sairaanhoitajaa ja fysioterapeuttia kahden vuoden ikään saakka ja olemme koko ajan viestiyhteyden päässä tästä tiimistä. Toki käynnit harvenevat koko ajan iän karttuessa, mutta silti. Mitä ikinä tuleekaan eteen tänä aikana, siihen pystytään puuttumaan todella nopeasti.

Ja no - kukaan ei tietenkään tiedä, mitä vielä on edessä. On ilmeisesti tutkittu, että keskosilla on herkemmin esimerkiksi oppimisvaikeuksia koulussa. Aika näyttää, tuleeko keskosuus taas jossain kohtaa elämää näkymään selvemmin, mutta ainakin nyt saamme nauttia juuri sellaisesta arjesta kuin täysiaikaisenkin kanssa olisi saanut.

Meillä on yhä pikkukeskonen, mutta käytännön tasolla sitä ei juuri tule ajateltua. Koen silti tärkeäksi kirjoittaa aiheesta, sillä positiivisia kokemuksia pikkukeskosten alun jälkeisestä elämästä on hirveän hankalaa löytää. Itse ehdin googlettaa varmaan jokaisella termillä tätä silloin, kun makoilin estotipassa sairaalassa ja yritin selvittää, millaista arki sitten voisi pikkukeskosen kanssa olla ja etenkin - voisiko se mitenkään olla sellaista mistä raskauden aikana haaveilin?

Tuntuu oikeastaan ihan huijarilta sanoa, että meillä on pikkukeskonen. Ihan kuin ei saisi oikein edes ajatella niin tai tuntea mitään negatiivista keskola-ajasta, kun meillä on mennyt koko ajan niin hyvin. Siitä olen todella kiitollinen joka päivä.

Owlet-älysukka: hyödyke vai turhake?

Ostin Owlet Smartsock 3 -älysukan aika pian sen jälkeen, kun meille syntyi pikkukeskonen. Olin miettinyt sitä kyllä muutenkin, mutta ajatellut, että pärjättiinhän me esikoisenkin kanssa ilman. Kuitenkin pienen keskosen kanssa asia tuntuikin paljon tärkeämmältä. Teholla ehti tottua siihen, että vauvaa tarkkailtiin koko ajan. Keskosille myös apneat oli tosi tyypillisiä ja pelkäsin alussa pukluihin tukehtumistakin, ne kun aiheutti usein haasteita jääden kurkkuun pyörimään. Meille ostos oli siis ensisijaisesti panostus mielenrauhaan ja sitä kautta parempiin yöuniin.

Yritin lukea kokemuksia sukasta, mutta ne tuntuivat jakaantuvan ihan puoliksi. Osa ylisti sukkaa maasta taivaisiin, osa sanoi sitä aivan turhaksi ja että se ei muuta tekisi kuin antaisi vääriä hälytyksiä. Yhtä mieltä tunnuttiin olevan kuitenkin siitä, että 300 euron sukaksi puhelinsovellus oli tosi surkea. Ei oikeastaan auttanut siis kuin ostaa sukka ja katsoa, kumpaan kastiin me kuuluttaisiin: hyödyke vai turhake?

Yksinkertaisuudessaan totean heti alkuun, että olen ollut sukkaan todella tyytyväinen, enkä ole hetkeäkään katunut sen ostamista. Se on tuonut turvaa erityisesti perhepedissä nukkuessa, kun tiedän, ettei vauva voi hautautua mihinkään ilman, että saataisiin siitä hälytys. Ja nyt kun vauva nukkuu mahallaan suosituksia vastaan, tuo sukka siihenkin turvaa mahdollisine hälytyksineen. Yöllä ei ole siis tarvinnut kertaakaan tarkistella vauvan hengitystä (paitsi hetken juuri kotiutuessa, kun en puoliunissani muistanut sen olemassaoloa). Vauvan sairastaessa sukan avulla on pystynyt myös seuraamaan saturaatiota ja toteamaan, että hän hapettuu edelleen hyvin, vaikka onkin ollut nuhainen.

Sukka on ollut meillä käytössä nyt viisi kuukautta ja on siis edelleen. Vääriä hälytyksiä meille ei ole sen kanssa tullut yhtään koko aikana. Sukan lisäksi pakettiin kuuluu myös seinässä kiinni oleva telakka, ja se soittaa joko hälytysääntä sykkeen tai saturaation laskiessa tai tuutulaulua, kun ei saa yhteyttä sukkaan/sukka ei pysty mittaamaan arvoja. Tuutulaulu on meillä soinut ehkä kolmesti yöaikaan, kun yhteys on katkennut. Tämä on tapahtunut aina sellaisessa tilanteessa, että vauva on huutanut ja olen ottanut hänet "tiukkaan" pakettiin, jolloin sukka on hautaunut johonkin kehoani vasten. Varsinainen hälytysääni pudonneista sykkeestä ja saturaatiosta on tullut vain kerran ja sekin oli syystä, kun vauva veti maidon niin pahasti henkeensä että saturaatio ja syke tippui raja-arvojen alle. Unen aikana näitä hälytyksiä ei kuitenkaan ole ollut, mutta selkeästi sukka siis toimii tositilanteessakin.

Joillain on myös ilmeisesti ollut ongelmana, että telakan kantavuus ei riitä koko kotiin, esim. makkarista hoitopöydälle, jolloin se voi alkaa hälyttää yhteysongelmaa keskellä yötä. Tämä kannattaa tietysti huomioida. Meillä on noin 120 neliöinen yhden kerroksen koti ja telakka on suunnilleen keskellä kotia. Meillä kantavuus kattaa koko kodin, eikä ongelmaa ole ollut. Ja tietenkin telakan voi aina sammuttaa vaipanvaihtojen ajaksi, jolloin se ei hälytä. Sammutus onnistuu joko telasta painamalla tai puhelimen sovelluksesta.

Kivana lisänä sukka seuraa myös vauvan unta: heräämiset sekä kevyen ja syvän unen jaksot. Se kertoo, kauanko vauvalla kestää nukahtaa ja näyttää aina yöunen kokonaispituuden. Tosin tuota unen alkamisen kestoa sukka ei aina pysty luotettavasti mittaamaan, koska telakka alkaa soittaa tuutulaulua yhteysongelmasta. Tämä johtuu vauvan liikkeistä: hän heiluu/potkii/rimpuilee nukuttaessa niin paljon, ettei sukka pysty mittamaan enää arvoja ja hälyttää siitä siksi. Tällöin otan sukan vain yleensä pois päältä ja laitan takaisin vasta, kun vauva nukahtaa.

Puhelinsovellus tässä tosiaan on aika huono. Se on hidas toimimaan ja aika yksinkertainen/kankea, mutta kyllä sitä käyttää. En tosin varsinaisesti tiedä, mitä muuta siltä kaipaisin. Siitä kyllä näkee tarvittavat tiedot ja siitä pystyy etänä sammuttamaan ja käynnistämään sukan. Esimerkiksi ihan alkuun sammutin sukan aina yösyöttöjen ajaksi, koska vauvalla oli tapana vetää maitoa henkeen. Tämän opin kantapään kautta, kun sen yhden kerran hälytysääni tosiaan herätti keskellä yötä koko perheen. Nykyään sukka on päällä koko yön, kun vauva osaa syödä tukehtumatta.

Sukan hälytykset tulevat telakan lisäksi myös puhelimen sovellukseen, mutta tässäpä yksi sovelluksen iso miinus. Itselläni ainakin hälytykset tulee puhelimeen niin viiveellä, että parempi pitää telakka unien aikana lähettyvillä, jotta herää sen ääneen. On myös harmi, ettei arvoja ja univaiheita pysty seuraamaan täysin reaaliajassa, kun yhteys jätättää jonkin verran. Sinällään ei mikään iso ongelma, kun telakka kyllä toimii ihan reaaliajassakin, mutta vähän tosiaan ärsyttävää kun kyseessä on kuitenkin niin kallis tuote.

Oikeastaan ainoa varsinainen miinus mitä sukasta keksin tulee siitä, että itse sukka vähän hiostaa öisin vauvan jalassa ja jättää pienet painaumat jalkaan. Puetaan sen päälle aina vielä tavallinenkin sukka, koska muuten vauva potkii sen irti jalastaan. Se on kuitenkin oikeastaan ainoa asia, miksi mietin, että jokohan tuosta kohta raaskisi luopua. Että vauvalla olisi vapaampaa nukkua, vaikka ei se kyllä tunnu häntä itseään häiritsevän.

Oman kokemukseni perusteella voin siis suositella Owlet-älysukkaa, jos olet sitä miettinyt. Minulle se on tuonut sitä, mistä maksoinkin, eli mielenrauhaa ja levolliset yöunet.

Kauanko 4kk-hulinat oikein voi kestää?

Okei, en rehellisesti kylläkään usko, että meillä on kyse enää pelkästään hulinoista, mutta ikä kyllä yhä täsmää. Kaikki unisekoilu alkoi noin kolmen kuukauden kehitysiän kohdalla ja jatkuu yhä nyt neljän kuukauden kohdalla. Joku joskus helpottava vaihe tämä toivottavasti kuitenkin on.

Yöt meillä menee nyt niin, että menimmepä nukkumaan milloin hyvänsä vauva nukkuu noin puoleen yöhön kahden tunnin pätkiä ja siitä edespäin tunnin. Maito kelpaa kuitenkin vain parin tunnin välein, muulloin auttaa yleensä kun kääntää selältä masulleen tai toisin päin, ja joskus tarvitaan vähän silitystä. Kävin juuri lukemassa blogista, että esikoisella oli täysin sama tilanne samassa iässä.

Hyvä yö tarkoittaa meillä siis nykyään sitä, että vauva herää 1-2 tunnin välein, mutta ei herää itkien vaan uni jatkuu helposti imettämällä. Huono yö tarkoittaa sitä, että jokainen herätys sisältää lisäksi x-ajan itkujen sammuttamista ennen kuin imetys tai uudelleen nukahtaminen onnistuu. Heräämisten määrä on siis aika vakio ja uskon että on vielä pitkään, nämä jäi esikoisellekin hulinoista päälle. Mutta jos nyt edes noista itkuista päästäisiin, kiitos.

Lisäksi meillä hulinoidaan nukahtamisissa ja heräämisissä. Voin tosin vihdoin ilokseni ilmoittaa, että kaikki illat eivät enää ole huutoa! Tähän asti illat meni niin, että makkariin mennessä alkoi armoton raivohuuto, jota kesti vartista 1,5 tuntiin. Nykyään enää ei - nukutukset menee useimmiten aika kivasti. Mutta nukahtamisen jälkeen unta riittääkin sitten vain kaikkea vartin ja tunnin väliltä, jonka jälkeen vauva avaa silmänsä ja ilahtuu "ai hei, säkin oot täällä, noustaanko?" Jos häntä yrittää saada uudelleen nukahtamaan, alkaa armoton itku, mutta ei hän oikein olkkarissakaan jaksa olla enää valveilla, vaan - rumpujen pärinää - huutaa.

No, sitten ne aamuheräämiset. Ne menevät kahdella eri tavalla - ei välimuotoja. Hän joko nukkuu hyvin 6-7 asti ja herää iloisesti höpöttelemällä. Nämä ovat aivan ihania aamuja ja herätyksiä. Tai sitten, toinen yhtä usein toistuva vaihtoehto on se, että hän herää 4-5 aikaan ja huutaa. Huutaa niin paljon, että mikään muu ei auta kuin luovuttaa ja nousta ylös. Aloittaa päivä siitä ja mennä jo noin tunnin päästä ekoille päikkäreille.

Päikkäreistä puheen ollen, ne sentään edes sujuvat nykyään hyvin. Ainakin yhdet, yleensä päivän ensimmäiset, ovat kestoltaan aina kaksi tuntia ja loput tunnin ja kahden väliltä. Hän myös nukahtaa päikkäreille suht helposti vain pienen huudon kautta, kunhan aika on oikea. Häntä ei siis missään nimessä pidä yrittää nukuttaa ennen kuin hän on selvästi väsynyt, yleensä vasta kahden tunnin hereillä olon jälkeen. Silloin nukutus onnistuu hiukan vain vaunuja kiikuttamalla.

Välillä mietin, oliko se näin hirveää esikoisenkin aikaan, mutta en muista. Lohduttaudun siis sillä, että ehkä vuoden päästä tästä en muista enää tätäkään. :D Aika raskastahan tämä alkaa olemaan, mutta kai se joskus helpottaa. Meillä on myös hyvin satunnaisesti oikeasti hyviäkin öitä, kuten nyt kun vauva nukkui ekan pätkän viisi tuntia putkeen (mitä?!). Näiden parempien unien avulla saa sitten taas hyvin virtaa tuleviin päiviin ja öihin. Viimeksi nautimme tästä pitkästä unipätkästä kaksi viikkoa sitten. Naurattaahan se enemmän kuin itkettää.

Semmoiset hulinat siis täällä meneillään, tsemppiä kaikille muillekin hulinavauvojen vanhemmille!

Puolivuotias nelikuinen vauva

Vauva täyttää jo puoli vuotta. En voi käsittää asiaa mitenkään päin. Siis että vauvavuodesta on mennyt jo puolet? Osaltaan asian kummallisuus johtunee siitä, että vauvan kehitysikä on vasta neljä kuukautta, mutta se ei silti selitä sitä, että vauvan syntymästä on tosiaan kulunut jo puoli vuotta. Tuo aika on ollut yksi silmänräpäys vain. Kun vertaan siihen kaksiviikkoiseen, jonka vietin Tyksissä vuodelevossa ja siihen kuukauteen, jonka vietimme keskolassa, on tämä puoli vuotta tuntunut paljon lyhyemmältä ajalta kuin nuo.

Mutta onhan tässä silti tapahtunut paljon. Siitä pienestä piuhojen peittämästä rimpulasta on kasvanut vauva, jota ei enää keskoseksi tunnista, jos ei tiedä. Hän on tarkkaavainen pieni, joka kovasti yrittää päästä jo eteenpäin ja tietenkin hermostuu, kun se ei onnistu. Sen sijaan kääntymisharjoitukset ei häntä vielä kiinnosta, selällään on ihan hyvä pötköttää ja kääntöpalvelu toimii tarvittaessa, kun vähän ilmaisee turhautumistaan.

Lelujen päälle hän on alkanut myös ymmärtää. Niitä viedään suuhun jatkuvasti ja sehän sitten hiukan suututtaakin, kun kaikkia leluja ei saa suuhun mahtumaan. Myös käsiä syödään välillä sellaisella raivolla, että niihin on alkanut jo tulla vähän ihottumaa. Kuolaltakaan ei voida enää välttyä, mutta hampaita ei kyllä ole näkynyt. On ollut ihanaa seurata, miten hän jatkuvasti kiinnostuu enemmän ympäristöstään.

Hän on myös erittäin iloinen ja nauravainen pieni ihminen. Olen aivan rakastunut siihen leveään hymyyn, jonka saa vastaansa useasti päivässä. Hymy on tosi herkässä ja ollut ennen myös vieraille, mutta ehkäpä jo orastava vierastaminen alkaa hieman tehdä asiaan poikkeuksia. Parhaat naurut saa aikaan isoveli, jonka touhuja vauva rakastaa seurata muutenkin. Sydän sulaa joka kerta, kun nuo kaksi kikattavat keskenään. Isoveljen ylpeys on huomattava, kun hän keksii ihan itse jonkin uuden keinon naurattaa vauvaa.

Toisinaan kuitenkin tuntuu, että vauvalla on kuin kaksi eri puolta. Meillä menee tosi hyvin ja meillä menee, ei tosi, mutta kuitenkin huonosti. Tämä vaihtelee ihan kausittain, eikä selittävää syytä tyytymättömyydelle yleensä löydy. Toisinaan hän on siis kovin tyytymätön ja itkuinen, jolloin tarvitaan paljon syliä ja viihdykkeitä. Toisinaan hänet voisi unohtaa vaikka koko aamuksi leikkimatolle samalla kun itse tekee kotihommia, eikä hän olisi siitä moksiskaan.

Sylin tarve noin yleensä on vähentynyt. Siinä missä hän vauvempana nukkui vain sylissä, eikä viihtynyt lainkaan lattialla, ei hän juuri enää syliin nukahda. Päiväunet maittavat hyvin vaunuissa ulkona tai sisällä, nykyään hän voi nukkua parikin tuntia ilman välihytkytyksiä. Nukutus on tosin usein itkuista, siitä hän ei liiemmin välitä. Päiväunia on noin kolmet tai neljät tällä hetkellä ja yöunet kestävät noin kymmenisen tuntia.

Kiinteitä ei olla vielä maisteltu eli täysimetystä on kohta takana puoli vuotta. Tyksin ohjeena on aloittaa kiinteät nyt neljän kuukauden korjatussa iässä eli ihan pian. Pari kertaa hän on tosin jo saanut lusikasta tilkan luumusosetta, jota ollaan annettu jo kotiutumisesta saakka silloin tällöin vatsan toiminnan apuna. Toki aiemmin  hän sai sen maidon seassa, nykyään lusikasta. Sen hän maiskuttaa kyllä iloisesti ja vähän jopa hermostuu aina, kun se loppuu. Vaikka syöminen aikamoista kielellä kolaamista vielä onkin. Uskoisin, että kiinteiden maistelu on hänen juttunsa, ainoastaan vatsan kannalta jännittää, että kuinka hyvin se kiinteitä sitten kestää.

On ihanaa nähdä, miten vauva koko ajan kasvaa ja kehittyy. Ajattelin kaipaavani aikaa ihan vastasyntyneen kanssa, mutta enpä juuri! Huomaan jälleen odottavani kaikkia uusia etappeja, kun vauvaan saa yhteyden uusilla tavoilla. Kuten uusimpana juttuna ollaan alettu lukea kirjoja. Vauva on ollut aivan innoissaan kuvista, vaikkei tietysti tekstien päälle vielä ymmärräkään.

En siis malta odottaa seuraavaa puolta vuotta tämän pienen ihmeen kanssa, mutta aika saisi kyllä tästä edespäin liikkua vähän hitaammin.

Kuulumisia eli lähinnä jupinaa unihaasteista

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin meilläkin. Piti ensin jatkaa lausetta sanalla mukavasti, mutta en tiedä, kuvaako se nyt ihan täysin totuutta. Ei se kyllä kurjastikaan ole lähtenyt käyntiin. Se vain on lähtenyt ja soljunut omalla painollaan eteenpäin.

Vauvalla on vain ollut vähän vaikeampaa aikaa, en tiedä miksi. Juuri täyttelin Tyksin keskoskyselyä ja kun siellä kysyttiin, itkeekö vauvanne paljon, vastasin, että itkee. Tavallaan se tuntuu silti valheelta, ei kai hän nyt sinällään itke paljon? Hän viihtyy hyväntuulisena tosi hyvin itsekseenkin, on erittäin nauravainen ja iloinen vauva. Mutta silti jotenkin vain tuntuu, että itkua on aamulla, päivällä, yöllä ja näiden välissäkin. Olen pohtinut asiaa nyt enemmänkin ja todennut, että hän itkee aina väsyneenä tai nukutustilanteissa. Muttei silti välttämättä nukahda ennen kuin on ihan kunnolla väsynyt ja juuri se tekee asiasta raskasta, kun hän ei tietenkään silloin viihdy enää kuin liikkuvassa sylissä.

Iltanukutukset on myös menneet huonompaan suuntaan. Tällä hetkellä ne vaativat sellaisen 1,5 tunnin rupeaman. Nukutus alkaa huudolla, yrititpä sitten miten tahansa: sylissä, kainalossa, omassa sängyssä tai vaunuissa. Jossain kohtaa tulee uni, mutta se kestää vain 15-30 minuuttia, jonka jälkeen alkaa uusi huuto. Onhan näitä huutoja ollut jo melkein kotiutumisesta asti joka ilta, mutta ennen ne on loppuneet sentään viimeistään tunnin sisään, yleensä jo puolessa. Ollaan nyt yritetty vaihdella hereilläoloaikoja sekä nukkumaanmenoaikaa (ollen nyt n. 3 tuntia hereillä ja nukkumaan 19.30-20), mutta eipä näillä kauheasti ole ollut eroa lopputuloksessa. Esikoisella vastaava käytös taisi loppua viiden kuukauden tienoolla, siihen olisi nyt vielä kuukausi kehitysiässä. Odottelemme siis, mutta en voi sanoa, etteikö tämä alkaisi vähän kuluttaa.

Nyt on ollut itkuja nimittäin öisinkin herätessä. Itkut loppuvat yleensä heti, kun nousee sängystä ja kantaa sylissä, mutta kukapa siitä hirveästi nauttisi öiseen aikaan. :D Kaiken lisäksi vauva yleensä herää siinä ihan kunnolla, niin ollaan vain yritetty nukuttaa sängyssä. Hän yleensä nukahtaakin, ei huutoa kestä kuin ehkä 10 minuuttia, mutta öiseen aikaan se tuntuu joskus tunnilta. Jostain syystähän hän aina itkee, mutta kuten neuvolassakin totesin, rasittavaa siinä on, ettei syytä oikein aina tiedä ja saa korjattua. Kuitenkin väsymys ja vatsavaivat varmaan ovat ne suurin syy. Moni on ehdottanut 4 kk hulinoita, mutta tässä on kyllä hulinoitu jo ainakin kuukausi on/off-tyylillä.

Olen myös alkanut miettiä, josko perhepeti ei enää toimi meillä. Tuntuu ainakin usein, että vauva herää jokaiseen liikkeeseeni tai miehen kyljen kääntöön tai ehkä kuumuuteen - tiedä häntä. Edellisiltana kokeilinkin sitten nukuttaa hänet pinnasänkyyn. Se on sivuvaununa kylläkin, mutta omalla patjalla ja peitolla. Nukutus aiheutti jälleen huudon, mutta kun hän nukahti, hän posotti 4,5 tuntia unta putkeen. En muista, koska viimeksi olisi ollut niin pitkä unipätkä! Siitä vielä kolme tuntia, sitten yksi ja yksi, jonka jälkeen nousimme viideltä. Yöllä ei ollut itkuja yhtään, vaan tuttuun tapaan jostain kuukauden takaa hän vain vähän heilui, söi unissaan ja jatkoi uniaan.

Myös eilisillan nukutus ja yö meni hyvin. Imetin olkkarissa ja sen jälkeen nukutin vauvan masulleen suoraan pinnikseen. Silittelin välillä taukoa pitäen. Itku tuli, muttei ihan hysteerinen ja vartissa hän nukahti, eikä enää herännyt huutamaan! Yöllä hän heräili parin tunnin välein, muttei itkenyt. Söi vain ja jatkoi uniaan. Haluaisin ajatella, että tässä oli nyt ratkaisu, mutta tiedän liiankin hyvin, että saattoi myös vain olla tähdet kohdallaan. :D Jatketaan nyt kuitenkin tällä ja katsotaan...

Toinen itkuisuuteen liittyvä asia on, että vauvan kanssa on ollut tosi vaikeaa käydä missään. Kun tähän yhtälöön lisää ne viime viikon 20 asteen pakkaset, meillä oli kotona aika tylsää, kun ei uloskaan päässyt. Hän siis huutaa kaikki automatkat, jos ei nuku. Uniaikaan ajoittaminen toimii yleensä, muttei sekään ihan aina. Ja sitten ongelmana on perille pääsy, kun hän ei viihdy hereillä kaukalossa eikä vaunuissa, vaan häntä pitäisi kantaa sylissä. Kantoreppukin on siinä ja siinä, viihtyykö hän enää. Olemme siis olleet paljon kotona, koska esikoinenkin on ollut lomalla päiväkodista.

Kuitenkin suurimman osan päivästä vauva on hyvällä tuulella. Hän juttelee paljon, syö lelujaan ja katselee mielellään meidän muiden (etenkin isoveljen) puuhia. On ollut aivan ihanaa seurata veljesten välisen suhteen kehittymistä etenkin nyt lomalla. Tuntuu, että he ovat toisilleen jo nyt tärkeitä. Vauvalla on myös hymy ja nauru herkässä, eikä mikään kyllä ole ihanampaa kuin ne. Vieraiden seurassa hän on yleensä myös oikein tyytyväinen ja kulkee sylistä syliin, joskin nyt on alkanut olla hieman viitteitä vierastamisestakin.

Kaikkiaan vauva on aivan ihana pieni mies. Päivässä on onneksi itkujen lisäksi useita hetkiä, kun vain ihastelen häntä ja mietin, että hitsi miten söpö hassuttelija hän on. Ne on myös juuri niitä hetkiä, kun mietin, että eihän hän nyt juurikaan itke. Varsinkin nyt kahden hyvän yön ja päivän jälkeen en tunnista ollenkaan sitä kuvausta, minkä olen ylemmäs kirjoittanut. Päiväuniakin hän on kahtena päivän nukkunut pari tuntia putkeen ilman välikeikutuksia, kun tähän asti on pitkään menty 30-40 minuutin sykleillä välillä jatkuvasti keikuttaen.

Olin ehkä vain aiemmin kuvitellut, että itkut vähenisivät selvästi kolmen kuukauden paikkeilla, mutta sitten tuntuikin, että ne vain lisääntyi yhtäkkiä. Tosiasiassa itkuisuus on kyllä vähentynyt. Nyt se vain liittyy tiiviimmin joihinkin tiettyihin hetkiin, sellainen "turha" jatkuva itkeskely on vähentynyt ja selkeästi myös iltaisin vauva jaksaa olla jo aika pitkään hyvällä tuulella. Ei siis ole enää automaatio, että neljän jälkeen ei kelpaa mikään muu kuin liikkuva syli, vaan hän jaksaa seurailla touhujamme jopa kuuteen tai joskus seitsemäänkin ennen kuin vaatii enemmän viihdytystä.

Sellaiset "kuulumiset" siis alkuvuoteen. Kotona ollaan oltu, mitään ei olla tehty. Leikitty ja seurusteltu ollaan aamusta iltaan. Pakkasten lauhduttua on onneksi päästy uloskin, vauva pääsi testaamaan jopa pulkkaa ekaa kertaa. Esikoinen on vielä tämän viikon lomalla päiväkodista ja miehelläkin on huominen ja perjantai vapaata. Ties vaikka keksittäisiin jotain hauskaa yhteistä puuhaa ja uskallettaisiin poistua kotoota koko perhe. :D