Meillä on sujunut kotona loistavasti. Vauva on nyt ollut kotona kaksi viikkoa, ja tähän asti kaksi lasta on mennyt siinä missä yksikin. Tämä tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta meillä se on ollut näin päin - toistaiseksi. Vauva on vain sulautunut mukaan perheeseen kuin olisi aina täällä ollutkin. Arki ei tunnu lainkaan kuormittavalta, ainoastaan esikoisen kyltymätön leikkihimo kolhaisee joskus omaa jaksamista, enkä kyllä jaksakaan leikkiä niin paljon kuin hän tahtoisi. Toki takana on vasta se kaksi viikkoa eli en suinkaan huokaise vielä helpotuksesta. Tilanne voi tietysti muuttua vaikka jo huomenna, mutta mitäpä sitä etukäteen murehtimaan.
Tämä vauva-arjen aloitus on ollut ylipäätään jotenkin rennompaa kuin esikoisen kanssa aikanaan. Koin sen silloin melko raskaaksi ja kuluttavaksi, en oikein osannut nauttia päivistä niin paljon kuin olisi voinut. Ainakaan siis, jos vertaan nykyiseen tilanteeseen. Stressasin silloin kaikkea, monta aivan turhaakin asiaa, ja elin äitiyttä 110 prosenttia ajasta. Jopa suihkussa käyminen tuntui alkuun hankalalta, kun piti olla vauvasta erossa. Nyt sitä vain on ollut ja jatkanut olemista kuten ennenkin. Vähän kuin että "ai niin, meillähän on tuo vauvakin tuossa".
Suuri syy tähän helppouteen on varmasti ollut vauvan unisuudessa, luonteessa ja toisaalta lasten sopivassa ikäerossa. Vauva on ihan hirmurauhallinen köllöttelijä. Hän nukkuu yleensä putkeen 3-4 tuntia, herää syömään ja nukkuu taas. Välillä hän jaksaa olla hereillä jo tunnin verran ja silloin hän yleensä tuijottelee vain ympärilleen hiljaa missä ikinä onkin. Sama öisinkin. Ei siis kauheasti helpompaa voisi olla. Joinain päivinä hän itkeskelee vähän enemmän (todennäköisesti vatsaa), mutta rauhoittuu aina heti, jos pääsee syliin.
Arjen sujumista helpottaa tosiaan myös se, että esikoinen on jo niin iso, 3,5-vuotias. Hän jaksaa odottaa vuoroaan ja osaa tehdä monia pieniä asioita itsekin. Kuten hakea aamupalaa kaapista, käydä vessassa, pukea, viihdyttää itseään ja joskus jopa auttaa pienissä askareissa. On meillä kyllä ruutuaikakin lisääntynyt varsinkin, kun vauva on nyt alkanut viihtyä rinnalla kauemmin putkeen ja omat lepohetkekin ovat välillä kivoja. Esikoinen kun lopetti päiväunien nukkumisen aikalailla siihen, kun kotiuduimme vauvan kanssa. Mielestäni meidän arki on kuitenkin nyt aika hyvin tasapainossa kaiken tekemisen suhteen.
Esikoinen on myös suhtautunut vauvaan hienosti. Silittelee, sanoo rakkaaksi ja söpöksi ja ilmoittaa aina kun vauva ääntelee, jos en ole vierellä. Hän sietää jo paremmin vauvan itkuakin ja sanoo usein, että onpa ihanaa kun meillä on tämä vauva. Toisinaan hän kuitenkin selvästi myös harmistuu vauvan saamasta huomiosta, mutta osaa onneksi myös sanoittaa näitä tunteita eikä osoita sitä tekemällä tyhmyyksiä. Esimerkiksi kerran ulos lähtiessä hän totesi, että häntä harmittaa kun vauvakin tulee aina mukaan. Kerran hän totesi, että haluaisi, että vauva menee sittenkin pois. Pitäisikin yrittää järjestää aikaa myös vain kaksin hänen kanssaan.
Parin viikon päästä esikoisella alkaakin sitten myös päiväkoti. Vähän ristiriitaisin fiiliksin, mitä itseeni tulee. Päiväkodin piti alkaa jo elokuun alussa, mutta lykkäsimme aloitusta, koska pelkäsimme tauteja, emmekä halunneet laittaa esikoista aloittamaan uudessa paikassa muutenkin hänelle kurjassa ja epävakaassa elämäntilanteessa. Edelleen kyllä taudit pelottaa, mutta hän on kuitenkin kohta jo neljävuotias ja kaipaa selvästi kavereidenkin seuraa. Alustavasti suunniteltiin hänelle nyt kolme tai neljä päivää viikossa klo 9-12. Katsotaan kuitenkin, miten kaikki lähtee sujumaan ja mikä on meidän ja hänen kannaltaan lopulta paras rytmi. Meillä on nyt enintään 20 tuntia viikossa -sopimus ja sitä tuskin tullaan nostamaan. Mun mielestä on parasta, jos lapsella on mahdollisuus olla myös kotona mahdollisimman pitkään.
Kaikkein parasta meidän uudessa arjessa on ollut ulkoilu. Ai että miten rakastankaan vaunujen työntelyä ja esikoinen on nyt myös innostunut potkupyöräilystä. Loistava kombo! Ihanaa kun on vielä ollut lämpöisempiä kelejäkin, niin ollaan päivittäin käyty ulkona omalla pihalla tai lähipuistossa. Toisiksi parhaita hetkiä ovat sitten varmaan illat, kun kömmitään kolmisin nukkumaan. Esikoinen, minä ja kuopus kaikki vieretysten pitkän päivän jälkeen. ♥ Olettaen, että vauva nukkuu! Nyt on muutama ilta venynyt valvoen klo 23 asti, ja ne on toki vähän raskaitakin kun itseä jo väsyttäisi ja kuitenkin viimeistään klo 1 pitäisi vauva taas jo herättää syömään.
Raskainta on varmaan puolestaan vauvan ruokailut, etenkin öisin. Haluaisin jo niin paljon eroon nenämahaletkusta. Tällä hetkellä vauvan hoitotoimiin ja syömisiin menee aina vajaa tunti kerrallaan, kun ensin on vaipanvaihto, sitten syöttöpunnitus, imetys (15-30 min), syöttöpunnitus, maitojen laittaminen nenämahaletkuun, vauvan rauhoittelu tässä kohtaa, maidon pumppaus ja vielä kaikkien pumpun osien, rintakumin ja maitoruiskun tiskaus. Joskus imetyksiä ja syöttöpunnituksia on useampia peräkkäin, kun vauva herääkin uuteen punnitukseen ja jaksaa taas hetken syödä itse lisää. Kun hän jaksaa syödä tarpeeksi ilman letkua, olisi vastaava rumba vain: vaipanvaihto ja imetys.
Välillä on tuntunut, että imetyksen suhteen ei ole tapahtunut mitään edistystä. Kun kuitenkin peilaa kotiutumistilanteeseen, niin onhan siinä tapahtunut. Sen kanssa vain tunnutaan menevän kaksi askelta eteen ja yksi taakse -syklissä. Sitä on aina niin toiveikas, kun vauva jaksaakin juoda kaiken 75 ml kerralla ja sitten seuraavaksi voikin taas tulla kerta, kun hän jaksaa 10 ml tai ei aina sitäkään. Tällä hetkellä vauva ruokailee siis kuusi kertaa päivässä (75 ml kerralla) ja niistä kahtena hän jaksaa imeä koko annoksen itse, yhtenä ei jaksa imeä lainkaan ja loppuina kolmena hän syö vaihdellen kaikkea 20-50 ml väliltä. Keskimäärin sanoisin, että hän syö tällä hetkellä vuorokausiannoksesta noin puolet itse ja puolet menee vielä letkuun. Elättelen silti jo toiveita, että tänään olisi viimeinen letkun vaihto.
Meidän uusi arki sujuu siis oikein kivasti! En juurikaan keksi valitettavaa. Öisin on taas sama kuin esikoisenkin aikaan, että yöllä herätessä tuntuu, ettei heräämisestä tule mitään ja on aivan loppu, mutta niin sitä vain silti aamuisin herää pirteänä uuteen päivään.
Eniten kaikkea tätä arkea helpottaa varmasti ajatus siitä, kuinka häviävän lyhyt aika vauvavuosi on elämästä. Varsinkin, kun tämä on meidän viimeinen kerta. ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti