Synnytyksen jälkeen sektion tehnyt lääkäri mainitsi ohimennen, että seuraavan raskauden kohdalla on tultava synnytystapa-arvioon Tyksiin, muttei sille sinällään muuten mitään estettä olisi. Muistan tuolloin miettineeni, että minkä toisen raskauden? Ihan kuin lähtisin tähän hulluuteen uudelleen. Hiljalleen tämä ajatus kuitenkin pehmentyi, enkä enää ajattele asiasta ihan näin jyrkästi.
Syy, miksi tämä asia tuli mieleeni juuri nyt, on tuleva uusi kotimme (kunhan se vain joskus löytyy). Etsimme nimittäin taloa, jossa on neljä makuuhuonetta. Meille yksi, pojalle yksi, yksi työhuoneeksi ja yksi - ahaa, ylimääräinen! Uskon, että moni on jo tehnyt omat päätelmänsä huonejaosta. "Ai niillä on yksi ylimääräinen huone? No kyllähän se varmaan kohta raskaana on, ellei jo ole!" Avataanpa tätä asiaa siis hieman lisää, niin kenenkään ei tarvitse sitten "huomaamattomalla" sivusilmällä vilkuilla, että onkohan vatsassa vauva vai pelkkä vehnäpullan aiheuttama ilmapallo.
Ennen kuin meillä oli yhtään lasta, puhuimme aina kahdesta tai välillä jopa kolmestakin lapsesta, mutta esikoisen syntymän jälkeen tämä ei enää tuntunutkaan niin itsestäänselvältä halulta tai tarpeelta. Oli ihmeellistä, miten onnekkaita ja etuoikeutettuja oltiin, kun olimme saaneet yhdenkin terveen lapsen syliin asti. Tuntui, että niin oli oikein hyvä. Yksikin riittää.
Lisäksi ajatus siitä, että joku todella osaisi kertoa etukäteen, montako lasta haluaa, alkoi tuntua ihan utopistiselta. Miten sen voisi muka tietää etukäteen? Tuntui ihan hölmöltä, että lapsiluvun voisi jotenkin lyödä lukkoon tietyssä hetkessä. Oikeastaanhan tätä lapsilukuasiaa ei olisi tarvinnut etukäteen edes pohtia, ellei oltaisi alettu etsiä uutta kotia. Loppuelämän kotia ostaessa kun on vähän pakko nostaa kissa pöydälle: niin siis montako huonetta me oikeasti tarvitaan?
Tulimme siihen tulokseen, että pakkohan meidän oli varautua siihen, että lapsia saattaa vielä joskus olla enemmän kuin yksi. Olisi suorastaan typeryyden huippu ostaa nyt kallis loppuelämän koti, jossa ei olisi alkujaankaan yhtään ylimääräistä tilaa. Tässä on kuitenkin vielä monta vuotta aikaa päättää, millä halutaan tuo yksi ylimääräinen huone täyttää. Alkuun se saa toimia omana harrastehuoneenani, mutta jos se joskus täytyy muuttaa makuuhuoneeksi, sekin on mahdollista. Tosin en ole varma, haluanko lopua omasta huoneestani noin vain...
Sanoisin siis, että me eletään tämän lapsilukuajatuksen kanssa ihan hetkessä. Voidaan olla täysin varmoja vain siitä, että juuri nyt tällä kellonlyömällä emme halua toista lasta. Se ei sovi tähän elämäntilanteeseen, kun emme ole vielä selvinneet ensimmäisestäkään. Pystyn myös suoriltaan kertomaan, minkä mielestäni ainakin pitäisi olla toisin ennen kuin voisin edes harkita ajatusta toisesta lapsesta, kuten isompi koti, ei imetystä, ei perhepetiä, ei yöheräämisiä, esikoinen osaa syödä ja pukea itse, esikoinen osaa ilmaista itseään sanoin ja esikoinen ei käytä enää vaippoja. Koronatilanne saisi jäädä historiaan ja olisi kiva, jos lapsia olisi jo joillain kavereillakin. Niin ja raha. Olisihan se kiva jossain välissä vähän tienatakin taas jotain.
Myönnän kuitenkin yhä haaveilevani ajatuksesta, että meillä olisi vielä joskus kaksi lasta. Ajatuksena se on ihan kiva. Tiedättehän, kun kaksi sisarusta samanlaisissa kauniissa vaatteissaan leikkii vieretysten sulassa sovussa? Lisäksi minullahan nyt tunnetusti on ainainen vauvakuume ja sittemmin olen alkanut haikailemaan myös raskausvatsan perään. Koska onhan se vastasyntynyt nyt aivan ihana ja sehän vain nukkuu, miten helppoa! Ajatuksena kiva, en käy sitä kieltämään.
Mietitäänpä kuitenkin vielä hetki lisää. Kun yritän todella miettiä, miltä tuntuisi olla juuri nyt raskaana, ajatus tuntuu lähinnä hirveältä ja aivan väärältä. En missään nimessä olisi valmis saamaan toista lasta nyt tai edes vielä yhdeksän kuukauden päästä. Ensimmäinenhän on vielä niin kauhean pieni ja tarvitsee meitä vanhempia niin moneen asiaan. En ole vielä valmis jakamaan yhteistä aikaamme mahdollisen sisaruksen kanssa, en sinne päinkään. Olisi hirveä ajatus, että meille syntyisi nyt toinen lapsi. Tuntuisi todella pahalta, etten tällöin pystyisi antamaan kahden pienen lapsen äitinä kummallekaan sataprosenttisesti sitä, mitä he tarvitsevat ja ansaitsevat. Tietysti sama koskee isompiakin lapsia, muttei mielestäni enää niin radikaalisti kuin ihan pieniä.
Todettakoon siis, että juuri nyt juuri näin on hyvä. En pysty kuitenkaan ennustamaan, mitä ajattelen kuukauden, vuoden tai viiden vuoden kuluttua. En ole valmis sanomaan, että haluamme varmuudella kaksi lasta, mutten ole myöskään valmis sanomaan, että yksi riittää. Onhan ne vauvat ihan supersuloisia ja kyllä, mulla on (aina) ihan kamala vauvakuume, mutta että haluaisinko nyt toisen lapsen? En haluaisi.
Tämä asia on kyllä muutenkin hirveän moninainen ja tästä saisi varmaan tehtyä kokonaisen postaussarjan. Tarvitseeko lapsi sisaruksen? Kestääkö talous toisen lapsen? Kestääkö oma pää kaksi lasta? Entä jos toinen lapsi ei olekaan terve? Tai mitä, jos toista ei lasta tule, vaikka haluaisikin?
Voin vielä loppuun paljastaa, että ei, en siis ole nyt raskaana, enkä ole suunnitellutkaan olevani. Mutta olen ihan hitsin innoissani siitä, että saatan saada ihan oman ompeluhuoneen, kun uusi koti vain ensin löytyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti