24. kesäkuuta 2020

Vauva 7kk

Millainen on seitsemän kuukauden ikäinen? Hän on vauva, jota ei oikein enää osaa sanoa vauvaksi. Mutta ei hän taaperoakaan oikein muistuta. Hän osaa jo istua hienosti ilman tukea, etenkin syöttötuolissa. Kolmesta tukevasta harsorullasta ollaan pystytty luopumaan. Kuitenkin joskus maassa istuessaan hän saattaa yht äkkiä päättää syöksähtää sivulle ja refleksin vielä puuttuessä mätkähtää naamalleen, jos ei ole vieressä vahtimassa. Hän ei ryömi, eikä liiku oikein muutenkaan, vaan viihtyy siten kuin hänet asettaa. Hetken, kunnes alkaa kitinät. Istuen voisi onneksi viettää pitkiäkin aikoja. Toisianaan hän yrittää päästä eteenpäin, mutta melko laiskasti.



Puhumisessa mukaan on tullut tavujokeltelua. Papapa, vavava ja päpäpä. Mamama myös joskus. Pärisyttely on parasta sekä puhaltelu. Hän sanoo äitä, hyvä, vauva ja nam, mutta hänelle nämä sanat eivät vielä tarkoita mitään. Hymyjä tulee useita päivässä ja nauruja myös. Kontaktia on alettu ottaa taas ihan uudella tavalla. En osaa selittää miten, mutta vauva tuntuu paljon seurallisemmalta, isommalta ja siltä, että on alkanut ymmärtää vuorovaikutuksen jujun. Katsoo silmiin, odottaa vuoroaan ja muiden reaktioita. Olihan tätä ennenkin jo, mutta nyt tuntuu, että hänellä on usein jollain tapaa odottava ja kysyvä katse, kun hän ottaa katsekontaktin esim. syöttötuolissa ollessaan. Hän ei enää vierasta niin paljon kuin ennen tai sitten hän on vain vihdoin tottunut isovanhempiinsa.

Hän tykkää nyt erityisesti istua lattialla ja leikkiä leluillaan, etenkin autoilla. Kirjoja on myös kiva seurata. Hän viihtyy melko hyvin ulkona rattaissa, kun saa istuskella niissä. Vaipan ja vaatteiden pukeminen on alkanut ärsyttää. Hampaita ei vielä ole ilmaantunut, vaikka joitain kiukkupäiviä onkin ollut.



Päiväunia nukutaan nykyään kahdet: aamun unet kestävät noin kaksi tuntia ja iltapäivän unet tunnin. Yöunille mennään 18-19 välillä ja aamulla herätään 6-7. Yöllä herätään yhä 4-5 kertaa ja imetän myös öisin, mutta selvästi maito ei juuri maistu, vaan on enemmän enää tapa. Hiljalleen aletaan siis luopua niistä. Nukahtamiset sujuu hienosti omaan sänkyyn, myös päivisin. Ei enää nukuta parvekeunia, vaan kaikki omassa pinnasängyssä.

Vauva on kaikin puolin ihana ja rauhallinen, pääosin tyytyväinen. Hänen kanssaan on kiva lähteä eri paikkoihin, kun tietää, että hän menee "siinä sivussa". Tykkää katsella uusia ihmisiä ja paikkoja.

Seitsemän kuukauden iässä ei ole neuvolaa. Omilla mittauksilla vaikutti siltä, että painoa olisi tullut vajaa kilo ja pituutta kolme senttiä. Vähän kyllä epäilen näiden paikkaansa pitävyyttä, mutta 8 kk -neuvolassa selviää taas tarkat mitat. Pitkältä hän kyllä tuntuu ja kyllä sitä painoakin jo on, kun häntä kantaa. Vaatteista meillä on käytössä nyt koko 74.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti